Kriittisesti sairas potilas
Kriittisesti sairaalla potilaalla tarkoitetaan henkilöä, jolla esiintyy merkittäviä tajunnantason, verenkierron tai hengityksen häiriöitä. Myös näihin liittyvä riskioire, kuten äkillinen hengenahdistus, kouristelu tai alhainen verenpaine, saattaa johtaa nopeastikin kriittiseen tilaan.
Peruselintoimintojen poikkeavuuteen tulee reagoida nopeasti ja siihen liittyvä hoito aloittaa heti. Kriittisesti sairas potilas siirretään päivystyksestä tai ambulanssista tavallisesti suoraan hoitoyksikköön. Kriittisesti sairaita potilaita hoidetaan yleensä teho-osastolla, ja potilaan tila arvioidaan aina yksilöllisesti.
Kriittisesti sairaalla potilaalla saattaa ilmetä jokin seuraavista henkeä uhkaavista tilanteista tai oireista:
- rintakipu, sydäninfarkti
- hengenahdistus
- tajuttomuus
- kalpeus, syanoottisuus (sinerrys)
- ihon kylmyys
- ihon hikisyys/kosteus
- kylmät kädet ja jalat, lämpöraja ranteissa ja nilkoissa
- voimakas päänsärky, yhtäkkinen päänsärky
- aivoinfarktin oireet (toispuoleinen halvaus, puheen puuroutuminen, toispuolinen voimattomuus, poissaolevuus, huimaus, huonovointisuus)
- voimakas vatsakipu
- sekavuus
Peruselintoiminnot ja niiden häiriöiden tunnistaminen
Potilaan yleistilan heikkeneminen ja peruselintoimintojen häiriöiden tunnistaminen on hoitoketjun ensimmäinen ja tärkein lenkki. Hoitohenkilökunnan tulee osata tunnistaa potilaan hätätila ja aloittaa siihen vaadittava hoito.
Peruselintoimintojen häiriöiden tunnistaminen potilaalla on hänen hengissä säilymisen kannalta elintärkeää. Tehohoidon on tutkittu lisäävän elinaikaa, siksi potilaan henkeä uhkaava tila pitäisi pystyä tunnistamaan riittävän ajoissa.
Kriittisesti sairaan potilaan tunnistamisessa auttaa potilaan voinnin huolellinen seuraaminen ja hänen terveydentilaansa koskevan statuksensa tunteminen. Erilaiset monitoroinnit ja laboratoriokokeet täydentävät kriittisesti sairaanpotilaan tilan tunnistamista mutta peruselintoimintojen alkuvaiheen häiriöiden tunnistaminen on erityisen tärkeää.
Ensiarvio potilaan voinnista toteutetaan ABCD luokituksen avulla ripeästi ja systemaattisesti. A eli airway (hengitystiet), B eli breathing (hengittäminen), C eli circulation (verenkierto) ja D eli disability (tietoisuus). Jokaiselle potilasryhmälle toteutetaan arvio samassa järjestyksessä, oli kyse aikuisesta, lapsesta, raskaana olevasta tai ikääntyneestä potilaasta Peruselintoimintojen riittävyys arvioidaan aina, vaikka potilas vaikuttaisi hyvävointiselta.
Verenkierto
Sydämen pumppaustoiminta voi heikentyä esimerkiksi korkean verenpaineen vuoksi. Verenkiertoelimistön normaali toiminta on tunnettava, jotta poikkeustilanteita voidaan arvioida.
Terveen ihmisen sydän lyö levossa normaalisti noin 60 - 80 kertaa minuutissa. Rasituksessa syke voi nousta 150 - 180 kertaan minuutissa. Verenpaine koostuu kahdesta osasta: systolisesta ja diastolisesta. Systolinen verenpaine on yläpaine eli se kertoo sydämen pumppauksen tuottamasta paineesta. Systolinen paine on riippuvainen sydämen vasemman kammion työstä, aortasta ja ääreisverenkierron vastuksesta sekä suurten valtimoiden kimmoisuudesta.
Diastolinen paine eli alapaine kertoo sydämen lepovaiheesta supistusvaiheen jälkeen. Diastoliseen paineeseen vaikuttavat valtimoiden elastisuus ja verenkierron vastus. Normaali systolisen arvon tulisi olla alle 130mmHg, tyydyttävä arvo on kuitenkin alle 140 mmHg. Diastolisen verenpaineen tavoite on alle 80 mmHg, kun taas tyydyttävä arvo alle 90mmHg.
Verenkiertovajaus ilmenee silloin, kun kudokset eivät saa riittävästi verta tarpeeseensa nähden. Verenkiertovajaus voi ilmetä septisenä, - kardiogeenisenä, - obstruktiivisena - tai hypovoleemisena sokkina. Infektio voi laukaista septisen sokin, joka johtaa verenkiertovajaukseen. Typpioksidin liikatuotanto käynnistää verenkiertovajauksen. Kardiogeenisen sokin aiheuttajana on sydäninfarkti. Sydäninfarktissa sydänlihas herpaantuu, jolloin sydänlihas lamaantuu ohimenevästi. Obstruktiivisessa verenkiertovajauksessa kammioiden täyttyminen on estynyt ja tämä johtaa pumppausvajaukseen.
Sydänpussin tamponaatio, trauma, sydänlihastulehdus tai keuhkoembolia voivat aiheuttaa pumppausvajauksen sydämessä. Hypovolemia johtaa verenpaineen laskuun. Sen aiheuttajana on veritilavuuden menetys vuodoissa. Vuoto voi olla sisäinen tai ulkoinen, jolloin se on myös helpompi havaita.
Verenkiertovajauksen tunnistaminen on elintärkeää. Hypotensio eli alhainen verenpaine on tunnusomaista verenkiertovajauksessa, samoin tihentynyt sydämen työmäärä, joka ilmenee nopeana sykkeenä ja rytmihäiriöinä.
Hengitys
Äkillinen hengitysvajaus on tavallisin tehohoitoon joutumisen syy. Hengitysvajaus ilmenee yleensä muiden peruselintoimintojen häiriöiden yhteydessä.
Hengityselimistö huolehtii elimistön hapettumisesta. Happea siirtyy sisäänhengitysvaiheessa elimistöön ja uloshengitysvaiheessa hiilidioksidi siirtyy pois elimistöstä. Elimistö käyttää minuutissa noin 250 ml happea ja tuottaa noin 200 ml hiilidioksidia minuutissa. Terveen aikuisen kertahengitystilavuus on keskimäärin 500 ml. Normaali hengitystiheys on 12 – 15 kertaa minuutissa.
Hengitysvajauksessa kaasujenvaihto on häiriintynyt hapenpuutteen seurauksena, liiallisen hiilidioksidin kertymisellä elimistöön tai näiden yhdistelmänä. Hengitysvajauksessa elimistö pyrkii itse säätelemään kaasujen vaihtoa lisäämällä hengitystyötä, joka ilmenee hengitystiheyden nousuna.
Hengitysvajauksen syitä on monia. Hengitystyön vaikeutuminen voi ilmetä pinnallisena hengityksenä. Se voi johtua esimerkiksi vierasesineestä hengitysteissä tai liman aiheuttamasta tukoksesta, aspiraatiosta, jossa vatsan sisältöä on joutunut hengitysteihin. Hengitysvajauksen voi aiheuttaa myös keuhkoinfektio, yleensä pneumonia eli keuhkokuume. Perussairaudet, kuten sydämen vajaatoiminta, muu keuhkosairaus kuin pneumonia ja vakavat infektiot sekä toimenpiteen jälkeinen tila, voivat aiheuttaa hengitysvajauksen.
Hengitysvajauksen tunnistaminen on tärkeää. Kliinisiä löydöksiä ovat:
- takykardia eli sydämen tihentynyt lyöntimäärä
- pieni pulssipaine eli ylä- ja alapaineen pieni ero
- nopeutunut hengitystiheys
- virtsan erityksen vähentyminen
- huono perifeerinen verenkierto.
Tajunnantaso
Tajunnan ja tietoisuuden taso on normaali, kun potilas on orientoitunut aikaan ja paikkaan, vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin asiallisesti sekä osaa kertoa voinnistaan ja tapahtumista oikea-aikaisesti. Potilas pysyy hereillä ja ottaa katsekontaktin.
Olennaista on selvittää, mikä on potilaan neurologinen ja tajunnan taso. Selvitettäviä seikkoja ovat muun muassa: onko potilas tajuissaan ja ymmärtääkö ja noudattaako potilas kehotuksia. Puhumalla ja kyselemällä saadaan tietoa potilaan tajunnan tasosta.
On huomioitava, että perussairaudet, runsas verenvuoto ja alhainen verenpaine vaikuttavat potilaan tajunnantasoon. Myös esimerkiksi liian alhainen verensokeri vaikuttaa potilaan tajunnan tasoon sitä heikentäen. Tajunnan tason mittaamiseen käytetään apuna Glasgow kooma-asteikkoa. Tämän asteikon avulla selvitetään potilaan reaktiota kipuärsykkeisiin ja verbaalista eli sanallista sekä motorista eli liikkeellistä vastetta pisteyttämällä. Mitä vähemmän pisteitä potilas saa, sitä heikompi on neurologinen tila.