Äänittäkää jokaisesta haastattelupaikasta ambienssi. Tämä on tärkeää, koska jokainen tila on uniikki. Se ensinnäkin helpottaa jälkityöstöä, koska ambienssiä voidaan leikata haastattelujen alle ja maskaamaan leikkauskohtia. Sitä pystytään myös käyttämään tehokeinona mielenkiintoisemman tilaäänen luomisessa.
Ambienssit kannattaa äänittää siten, että laittaa nauhurin pyörimään noin minuutin ajaksi (jos kiire niin puoli minuuttiakin riittää) ja pyytää kaikkia lähistöllä olevia olemaan sen ajan hipihiljaa. Eli ei puhetta mukaan! Lainkaan. Ei mielellään edes kaukaista puhetta, jos se vain on mahdollista. Tässäkin kannattaa välttää nauhurin käsittelyääniä, eli olkaa paikoillanne näitä tehdessä tai käyttäkää mikrofonilla alustaa. Kiinnittäkää myös huomiota hengitykseen ja muihin ruumiintoimintoihin, ettei puhkunta ja nieleskelyt päädy nauhalle asti.
Näiden lisäksi voi myös nauhoittaa esim. kävelyä eri maastoissa. Se on usein ihan mielenkiintoisen kuuloista. Jopa haastattelujakin voi olla luontevampaa tehdä liikkeessä, jos sellaiseen on uskallusta ryhtyä. Toki Zoom H1:n pitäminen oikeassa paikassa on tällöin haastavampaa, mutta sitä voi kokeilla, jos inspis iskee ja aikaa riittää.