Lastensuojelun rajoitustoimenpiteet edellyttävät vahvaa ammatillista osaamista ja asian ymmärtämistä laajasti asiakkaiden perusoikeuksiin liittyvinä toimenpiteinä. Rajoitustoimenpiteiden kohteena olevien lasten ja nuorten ohessa myös heidän huoltajillaan ja vanhemmillaan on vahva asema rajoitustoimenpiteiden oikeudellisissa käytännöissä. On tärkeää ymmärtää, mitä rajoitustoimenpiteistä tiedetään huoltajien ja vanhempien näkökulmasta ja millaisia kokemuksia niihin liittyy koettuna, nähtynä ja/tai kuultuna ja mitä ammattilaisten olisi tarpeen huomioida niiden osalta.
Tässä luennossa pyrin tuomaan esille huoltajien kokemuksia rajoitustoimenpiteistä ja käyttämäni aineisto pohjautuu Lapin Ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijan opinnäytetyöhönsä keräämään haastatteluaineistoon. Opiskelija on haastatellut syksyllä 2019 lastensuojeluyksiköihin sijoitettujen lasten huoltajien kokemuksia ja näkemyksiä lastensuojelun rajoitustoimenpiteistä. Opiskelija on toteuttanut haastattelut teemahaastatteluilla, joissa keskeisimmät teemat ovat olleet rajoitustoimenpiteistä tietäminen, rajoitustoimenpiteet ja kokemukset niistä, rajoitustoimenpiteitä koskevat päätökset ja muutoksenhaku sekä rajoitustoimenpiteiden käytön ja tiedottamisen kehittäminen.
Haastateltavien löytyminen osoittautui haasteelliseksi ja opiskelija sai haastateltavakseen kahden sijoitetun lapsen/nuoren äidit. Molemmat haastattelut toteutettiin puhelinhaastatteluina. Toisessa haastattelussa lapsen huostaanotto ja sijoitus oli tapahtunut yhteistyössä vanhemman kanssa ja vanhemman kokemuksena hänenkin toivettaan kuunnellen. Toisessa päätös syntyi lapsen pitempiaikaisen lastensuojeluasiakkuuden ja tukitoimenpiteiden jälkeisenä lastensuojeluviranomaisten ratkaisuna.
Lastensuojelun taustaa ja sijoituksen syitä ja kokemuksia äitien kertomana
Haastattelussa äidit kertoivat, että vanhemmuus näiden lasten kanssa on ollut haastavaa. Heidän lapsillaan on todettu neuropsykiatrisia ongelmia, kuten Asperger ja ADHD piirteitä. Molemmat lapset asuivat vain toisen vanhemman kanssa ja molemmissa lähihuoltajana oli lapsen äiti. Molemmat äidit kertoivat ennen huostaanottoa kokemastaan vahvasta riittämättömyyden tunteesta vanhemmuudessaan, avuttomuuden ja voimattomuuden kokemuksia arjesta selviämisessä ja erityisesti koulunkäynnin tukemisessa. Vanhemmuudessa koetaan paljon iloa ja rakkautta, mutta vanhempana oleminen voi tuntua myös raskaalta, haastavalta ja jopa pelottavalta. Vaikka lapset koetaan elämän tärkeimmäksi asiaksi niin toisaalta vanhemmuutta, arkea ja jaksamista voi leimata huoli sekä voimattomuuden ja väsymyksen tunne. Haastattelun vanhemmille vanhemmuuden rooli oli tärkeä ja he olivat vanhemmuudessaan niin hyviä kuin he siinä hetkessä ja tilanteessa pystyivät olemaan. Vanhempien haastatteluista nousi selkeästi esille se, että lapsen sijoittaminen kodin ulkopuolelle oli heille raskas ja vaikea asia.
Olen muuttanut tekstissäni lasten nimet ja käytän heistä nimiä Noora ja Matias. Käytän tekstissäni Nooran äidistä nimeä haastateltava 1 (H1) ja Matiaksen äidistä nimeä haastateltava 2 (H2).
H1 ”Noora on erityinen lapsi, sosiaalisia ongelmia, älykäs, pärjää koulussa, mutta häntä ei saa auttaa”
H2 ”Matias on sosiaalisesti lahjaton, ei sopeudu rajoihin, herkkä lapsi”
H2 ”minulla oli kova huoli koulun aloituksesta, kävin koululla joka viikko, heti ekaluokasta lähtien oli ongelmia päivittäin”
Nooran äiti oli pyytänyt itse Nooran huostaanottamista, koska ongelmat kotona ja koulussa olivat käyneet vaikeiksi ja tarjotut avohuollon tukitoimenpiteet eivät olleet enää riittäviä. Vaikka lapsen sijoitus oli vanhemman mielestä paras ratkaisu, se ei kuitenkaan poistanut sijoituksen aiheuttamaa kriisiä. Lapsen tilanne oli kuitenkin muuttunut niin vaikeaksi että, sijoitus oli hänen kannaltaan paras vaihtoehto.
H1 ”koulusta tuli koko ajan ilmoituksia ja kotona Noora oli pikku tyranni”
Toisen haastateltavan kohdalla lapsen huostaanottopäätös tuli äidille yllätyksenä ja oli suuri järkytys. Vaikka he olivatkin olleet jo pitkään lastensuojelun avohuollon asiakkaina, oli äidillä käsitys, että huostaanotto tehdään vain tilanteissa, jossa vanhemmalla on vakavia ongelmia esimerkiksi päihteiden tai huumeiden kanssa. Sosiaalityöntekijä oli kertonut äidille, että Matiaksen kohdalla huostaanottopäätös on välttämätön, koska Matiaksen käytös on hyvin rajatonta ja aggressiivista. Sijaishuollossa rajoitustoimenpiteitä ei voida käyttää, jos Matiasta ei huostaanoteta. Äidille huostaanotto ja sijoituspäätös aiheutti surua, pelkoa ja häpeää. Hänellä oli myös vahva kokemus siitä, että hän jäi kokonaan vaille tukea.
H2 ”Se tuli ihan ku nuijalla päähän. Että se oli kyllä semmonen aika iso isku siinä vaiheessa. Että hänet viedään multa.”
Asiakassuhteessa erityisen tärkeää on, että asiakkaan ja työntekijän välillä vallitsee luottamus, hyväksyminen, jämäkkyys sekä välittäminen. Mikäli vanhempi vastustaa huostaanottoa ja sijaishuollon tekemiä päätöksiä, on vaikeaa luoda luottamusta työntekijän ja asiakkaan välille. Molempien vanhempien haastatteluissa tuli esille useaan kertaan, että luottamus työntekijöihin on ensisijaisen tärkeää. Vanhemmat kokivat, että rajoitustoimenpiteet eivät tuntuneet niin pahoilta, kun oli luottamus kunnossa. Erityisesti he korostivat luottamusta lastensuojelulaitoksen työntekijöiden kanssa. He kokivat, että silloin oli helpompi ymmärtää paremmin rajoitusten tärkeyttä ja niiden syitä. Toinen haastateltavista kertoi, että luottamus myös rauhoittaa omaa mieltä ja olo on levollisempi.
Kasvatuksen ja rajojen asettamisen jakautuminen koettiin helpottavana tekijänä vanhemman omassa arjessa ja se mahdollisti samalla vanhempien voimavarojen lisääntymisen. Vanhemmat olivat yhteydessä sijaishuoltopaikkaan lapsen asioissa ja sijaishuoltopaikan työntekijöiden kanssa käydyt keskustelut nousivat haastatteluissa tärkeimmäksi vanhempien voimavaroja vahvistavaksi tekijäksi. Sijaishuoltopaikkaan sai soittaa, kun jokin asia askarrutti ja työntekijät jaksoivat kuunnella ja keskustella. Kekkonen (2012 36,38) kirjoittaa tutkimuksessaan, että vanhemmilla on paras tieto perheen asioista eikä työntekijöillä. Vanhempien asiantuntijuutta lapsesta tulisi pitää arvokkaana ja tärkeänä, jolloin työntekijät sekä vanhemmat voisivat yhdistää työskentelyssä voimavaransa. Sijaishuoltopaikan tuen merkitys korostui vanhempien kertomuksissa ja keskustelut ohjaajien kanssa nousivat haastatteluissa vanhempien tärkeäksi tueksi erityisesti sijoituksen alkuvaiheen kriisissä sekä kasvatukseen ja rajoitustoimenpiteisiin liittyen. Vanhemmat kertoivat saaneensa paljon tukea sijaishuoltopaikasta ja olivat siihen hyvin tyytyväisiä. Sijaishuoltopaikka tuen antajana koettiin myös luontevimmaksi paikaksi saada tukea, koska sinne oltiin paljon muutenkin yhteydessä lapsen asioissa. Sijaishuoltopaikan ja vanhempien välinen yhteistyö ja yhteydenpito koettiin toimivaksi. Kuitenkin ymmärrystä ja inhimillisyyttä vanhemman omaa jaksamista kohtaan toivottiin huomioitavan. Kokemuksena tuli esiin, että vanhemman muita velvoitteita ei tarpeeksi huomioitu ja vanhemmalta odotettiin ehkä enemmänkin osallistumista lapsen asioihin kuin voimavaroja siinä tilanteessa oli ollut.
Lastensuojelulaitoksen työntekijät ovat paljon tekemisissä lasten vanhempien kanssa, joten voidaan puhua kasvatuskumppanuudesta lasten vanhempien ja työntekijöiden kesken. Kasvatuskumppanuus on tapa tehdä yhteistyötä, jossa vanhempien ja ammattilaisten rooli ja asema suhteessa lapseen on tasavertainen, mutta heidän tehtävänsä ovat erilaisia. Kasvatuskumppanuuden edellytyksenä on, että kasvattaja ymmärtää vanhemman näkemyksen kasvatustavoitteista ja menetelmistä.
Käytännössä kasvatuskumppanuus tarkoittaa, että lastensuojeluyksikön työntekijät ja lapsen vanhemmat huolehtivat yhdessä rinnakkain lapsen hoitoon ja huoltoon liittyvistä asioista. He sopivat yhteisesti mikä lapselle on hyväksi ja miten lapsen kohdalla toimitaan erilaisissa tilanteissa. Samalla työntekijät ja vanhemmat sitoutuvat noudattamaan yhdessä sovittuja asioita ja kulkemaan kohti yhteistä päämäärää. Tarkoituksena on että, vanhemmat voivat kokea edelleen merkityksellistä vanhemmuutta ja saada siihen tarvitsemaansa tukea. Yhtenä tehtävänä kasvatuskumppanuudessa voi olla lapsen ja vanhemman suhteen kannattelu, vanhempien toiminnan vahvistamista oman lapsen kasvattamisessa ja lapsen tunnekokemuksien jakamista.
Väitöskirjassaan Laakso (2009) on tiivistänyt vanhempien kanssa tehtävän työn ulottuvuuksia ja nimennyt ne käytännölliseksi kasvatuskumppanuudeksi, vanhemmuuden kontrolloinniksi ja vanhemmaksi houkutteluksi. Sijoitetun lapsen perheen arjessa on usein asioita, jotka vaativat muutosta lapsen kotiinpaluun mahdollistamiseksi. Työhön vanhempien kanssa kuuluu heidän elämäntilanteensa ja kuntonsa arviointia ja vanhemmuuden kontrollointia lapsen edun nimissä, vaikkakin heidän välistään suhdettaan halutaankin tukea. Vanhemmuuteen houkuttelua on vanhemman ja lapsen suhteen tukeminen ja vanhemman houkuttelu osallistumaan oman lapsensa elämään.
Pystyäkseen toimimaan lapsen kasvatuskumppaneina, vanhemman ja ammattilaisen välille tarvitaan vähintäänkin emotionaalisesti neutraali suhde. Mitä latautuneempi suhde on, sitä paremmin voidaan asiakkaan ja työntekijän välillä käsitellä hyvinkin vaikeita asioita. Hyvässä työskentelysuhteessa asiakas voi kokea työntekijän jämäkkyyden ja vaativuuden välittämisenä. Työntekijä, joka on motivoitunut, saa usein myös asiakkaan motivoitumaan.
Laakso on nostanut esille ristiriidan vanhempien ja ammattilaisten tasavertaisuudesta. Lastensuojeluyksikön ideologia on vanhempien kanssa tehtävästä tasavertaisesta työskentelystä ja siitä, että vanhemmat ja perhe itse tietävät asiansa paremmin kuin ammattilaiset. Vanhempien paikka ei kuitenkaan välttämättä ole tasavertainen näissä tilanteissa, joissa lapsen äänen on tärkeä tulla kuulluksi tai vanhemman suhde lapseen on jopa haitallista. Juhilan (2006, 148) mielestä kumppanuussuhde on sosiaalityön ihannekuva, jota on mahdoton saavuttaa, mutta se on kuitenkin hyvä päämäärä, jota kannattaa tavoitella.
Rajoitustoimenpiteistä tietäminen
Julkisuuslain perusteella vanhemmalla/huoltajalla on laissa säädetty oikeus saada lasta koskevaa tietoa ja tämä koskee myös hänen oikeuttaan saada tiedoksi lasta koskevia kirjauksia, mikäli lapselle ei ole määrätty edunvalvojaa. Tällöin edunvalvoja toimii huoltajan sijaisena ja hänelle siirtyy oikeus julkisuuslain perusteella saada lasta koskevia tietoja. Huostaanotetun ja sijoitetun lapsen kohdalla huoltajalla on oikeus saada tietoa lapsensa asioista ja lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä on velvollisuus tiedottaa huoltajalle ratkaisuista, jotka vaikuttavat oleellisesti lapsen elämään. Jos huoltaja vastustaa tehtyä ratkaisua, on hänellä oikeus saada asiasta muutoksenhakukelpoinen päätös. Lastensuojelun rajoituspiteiden toteutuksesta, päätöksenteosta ja muutoksenhakuoikeudesta on säädetty Lastensuojelulain §13.
Osa rajoitustoimenpiteistä sisältää muutoksenhakuoikeuden hallinto-oikeuteen. Muutoksenhakua voi hakea lapsen huoltaja tai esimerkiksi yhteydenpidonrajoittamisessa henkilö kehen yhteydenpidon rajoitus kohdistuu. Myös 12 vuotta täyttäneellä lapsella on muutoksenhakuoikeus.
Rajoitukset, joista tehdään muutoksenhakukelpoinen päätös ovat yhteydenpidon rajoittaminen, lähetysten luovuttamatta jättäminen, liikkumisvapauden rajoittaminen, eristäminen ja erityinen huolenpito.
Näistä päätöksistä saavat hakea muutosta huoltajan lisäksi 12-vuotta täyttänyt lapsi itse. Yhteydenpidon rajoittamista koskevasta päätöksestä saa hakea muutosta myös henkilö, jonka yhteydenpitoa lapseen on päätöksellä rajoitettu.
Muutoksenhakuoikeus on myös sellaisesta päätöksestä, jonka on tehnyt muu kuin sosiaalitoimen viranhaltija (esimerkiksi laitoksen johtaja).
Rajoitukset, joista on tehtävä päätös, mutta ei muutoksenhakuoikeutta ovat omaisuuden ja lähetysten tarkastaminen, henkilönkatsastus, yhteydenpidon rajoittamisen lopettaminen.
Rajoitukset, joista ei tehdä nimenomaista päätöstä ovat henkilöntarkastus, kiinnipitäminen, aineiden ja esineiden haltuunotto (jos omaisuus palautetaan).
Opiskelijan tekemässä haastatteluaineistossa kysyttiin huoltajilta rajoitustoimenpiteistä tietämistä. Nooran äiti kertoi, että ennen Nooran sijoitusta lastensuojelun sijaishuollon yksikköön, hänellä ei ollut minkäänlaista tietoa lastensuojelun rajoitustoimenpiteistä. Lastensuojelun rajoitustoimenpiteet tulivat hänelle tutuiksi heti Nooran sijoituksen alkuvaiheessa. Hänellä oli kokemus, että hän on saanut riittävästi tietoa rajoitustoimenpiteistä ja tiedon hän on saanut lastensuojelulaitoksesta. Heidän tapauksessaan lasta koskevista päätöksistä on keskusteltu palavereissa yhdessä sosiaalityöntekijän, lastensuojelulaitoksen ohjaajien sekä lapsen ja huoltajan kanssa ja näissä palavereissa on tullut myös tietoa rajoitustoimenpiteistä. Nooran äiti kertoi, että hän on saanut tietoa myös lapseltaan heti, jos jotain rajoituksia on käytetty. Nooralla on ollut aina hyvä oikeudentaju ja hän osaa tunnistaa tilanteet, jos häntä kohdellaan väärin tai toimitaan epäoikeudenmukaisesti. Myös sijaishuoltoyksiköstä ilmoitettiin äidille heti, mikäli Nooraan kohdistui rajoitustoimenpiteitä. Matiaksen äiti ei myöskään ollut aikaisemmin kuullut rajoitustoimenpiteistä, mutta sijaishuollon yksikössä Matiakseen kohdistui rajoitustoimenpiteitä. Matiaksen äiti kertoi, että Matiaksen kohdalla on käytetty rajoitustoimenpiteinä mm. turvahuonetta ja kiinnipitämistä sekä liikkumisvapauden rajoitusta. Äidille rajoitustoimenpiteistä ei oltu kerrottu etukäteen mutta sijaishuollon yksiköstä oli soitettu ja kerrottu päätöksestä sekä muutoksenhaku mahdollisuudesta. Sosiaalityöntekijä ei ollut yhteydessä äitiin rajoitustoimenpiteisiin liittyen. Tieto rajoitustoimenpiteistä tuli huoltajalle myös sijaishuoltoyksikön kuukausiraporteista. Matiaksen äidillä oli käsitys, että rajoitustoimenpiteet ovat olleet välttämättömiä, koska hän tietää, että Matiaksen raivokohtaukset ja purkaukset ovat olleet rajuja.
H2 ”kyllähän minä sen järjellä ymmärsin, että Matias tarvitsee apua”
Vanhemmat olivat kokeneet, että rajoitustoimenpiteet, joita on käytetty, ovat olleet tarpeellisia lapsen tilanteessa. Nooran äiti oli itse toivonut huostaanottoa ja sijoitusta lapselleen sekä sitä, että lastensuojelulaitos käyttäisi rajoitustoimenpiteitä esimerkiksi siinä tilanteessa, kun lapsi oli itsetuhoinen. Hän koki, että näin ohjaajat pystyvät paremmin suojelemaan lasta. Tilanne, jossa lasta vahdittiin esimerkiksi hänen käydessään vessassa, jotta hän ei voisi satuttaa itseään, oli huoltajan mielestä parasta, mitä lapselle silloin pystyttiin tekemään. Kun lapsella oli liikkumisvapauden rajoitus, ei hän päässyt käymään myöskään kotilomilla. Huoltaja koki, että vaikka hänellä oli tuona aikana ikävä lastaan, oli rajoituspäätös silti hyvä. Hänen mielestään tällä saatiin myös lapsi ajattelemaan omaa käytöstään ja seuraamuksia. Haastateltava viittasi tällä siihen, että lapsi voisi oppia hillitsemään itseään paremmin, kun hän huomaa, että teoilla on seuraukset. Huoltaja koki myös, että tunteet rajoitustoimenpiteistä ovat olleet enemmän positiivisia kuin negatiivisia. Päätökset eivät ole tuntuneet epäoikeudenmukaisilta tai liian rankoilta vaan ne ovat olleet tilanteeseen juuri sopivia.
H2 ”Jos ei ajatella mua ja mun ikävää, vaan lasta ja hänen tulevaisuutta, niin se oli parasta mitä hänelle voi sattua”
Molempien haastateltavien kohdalla huomio kiinnittyy siihen, miten vanhempia/ huoltajia on tiedotettu rajoitustoimenpiteistä. Matiaksen äiti ei ollut saanut etukäteen informaatiota käytettävissä olevista rajoitustoimenpiteistä, mutta Nooran äidillä oli kokemus, että rajoitustoimenpiteistä oli kerrottu ja keskusteltu yhteisissä palavereissa. Vanhemmille ei kuitenkaan oltu kerrottu etukäteen vanhempien/huoltajien oikeudellisista oikeuksista rajoitustoimenpiteiden päätöksiin ja muutoksenhakuun. Rajoittamispäätöksistä ja muutoksenhausta oli heille tiedotettu suullisesti tai kuukausiraporttien yhteydessä.
Äitien kokemukset rajoitustoimenpiteistä
Opiskelija kysyi haastattelussaan vanhemmilta sitä, millaisia rajoitustoimenpiteitä on käytetty heidän lapsensa kohdalla ja onko mieleen jäänyt jokin erityinen tilanne/asia rajoitustoimenpiteiden käyttöön liittyen. Hän kysyi myös millaisia ajatuksia ja/tai tuntemuksia rajoitustoimenpiteet ovat huoltajissa herättäneet.
H1 ”no ainakin liikkumisvapauden rajoittamispäätös sekä yhteydenpidon rajoittamispäätös”
H1 ”en usko, että siinä käytettiin mielivaltaa, tuntui hyvältä, että Nooraa on haluttu suojella”
Nooran äiti muistelee erityisen haasteellisena ja ikävänä kokemuksena Nooran eristyshuone päätöstä. Kuitenkin hänellä oli luottamus lastensuojeluntyöntekijöiden arvioon siitä, että päätös on tehty tarpeellisena. Haastateltavan oli vaikea uskoa, että nykypäivänä käytettäisiin rajoitustoimenpiteitä ohjaajien toimesta mielivaltaisesti, vaan hän sanoi luottavansa siihen, että niitä käytetään vain, jos on oikeasti tarve.
Tapauksessa, jossa hänen lapsensa joutui eristykseen itsetuhoisuuden vuoksi, hänen kokemuksensa oli, että on hyvä kun ohjaajat ovat nähneet rajoitustoimenpiteen tarpeen ja näin halunneet suojella hänen lastaan itsetuhoiselta käytökseltä. Hän painotti kuitenkin sen tärkeyttä, että rajoitustoimenpiteissä tulisi ottaa huomioon aina yksilö. Äiti kokee, että rajoitustoimenpiteissä tai muissakaan toimenpiteissä ei voida tuijottaa ainoastaan sitä, mitä on kirjoitettu lakiin, vaan on huomioitava yksilön tarpeet.
Nooran äiti kertoi kokeneensa yhteydenpidon rajoittaminen ja liikkumisvapauden rajoittamisen yhteydessä kovaa ikävää lapseensa. Hän kuitenkin kertoi ymmärtävänsä, että päätökset on tehty Nooran parasta ajatellen
H1: ”Nooraa oli tietysti ikävä, mutta Nooran parhaaksi ne päätökset tehtiin”
H1 ”liikkumisvapauden rajoittamispäätös oli parasta mitä voi olla”
H1 ”ohjaajat lipsuivat aikaisemmin päätöksistään, toinen oli asiasta toista mieltä -nyt oli yhteinen päätös, jota kaikki noudattivat”
H1 ”kaikki toimenpiteet olivat tarpeellisia ja asiallisia”
Nooran äidillä oli vahva luottamus lapsen asioita hoitavaan sosiaalityöntekijään. Äidin kokemus oli, että rajoitustoimenpiteet tehtiin yhteisymmärryksessä sosiaalityöntekijän, sijaishuoltoyksikön ja hänen kanssaan, vaikka tehtävistä päätöksistä tieto tuli hänelle jälkikäteen. Äiti ajatteli, että hän oli antanut yksikölle luvan tehdä tarpeelliset ja välttämättömät toimenpiteet, vaikka hän ei itse olisi juuri tavoitettavissa. Äidin kokemus oli, että hänen lapsensa kohdalla rajoittamistoimenpiteet olivat välttämättömiä ja ne olivat täsmällisiä ja oikein suunnattuja, koska Noora käyttäytyi sijaishuollon yksikössä itsetuhoisesti, mm. julkaisi itsestään paljastavia kuvia netissä ja viilteli itseään. Häneltä otettiin pois puhelin käytöstä ja tehtiin liikkumisvapauden rajoittamispäätös sekä yhteydenpidon rajoittamispäätös.
Matiaksen kohdalla äiti on kokenut kaikkein vaikeimpana kiinnipitämiseen liittyvät toimenpiteet. Kiinnipitäminen on tuntunut niin henkilökohtaiselta ja siksi erityisen vaikealta. Rajoittamispäätökset ovat aiheuttaneet hänelle syyllisyyttä, riittämättömyyden tunnetta ja häpeää. Opiskelija kysyi äideiltä haastattelussaan, että oliko heillä ollut mahdollisuutta keskustella rajoitustoimenpiteistä ja niistä nousseista tunteista jonkun kanssa. Nooran äiti kertoi, että hänelle on tarjottu mahdollisuutta keskusteluun Nooran rajoitustoimenpiteistä, mutta hän ei ole kokenut sitä tarpeellisena. Hänellä on ollut kaikkien toimenpiteiden suhteen sama ajatus kuin henkilökunnallakin ja kokemukset ovat olleet vain positiivisia. Matiaksen äiti kertoi, että sosiaalityöntekijän kanssa hän ei ole voinut keskustella asiasta ja on kokenut välit sosiaalityöntekijään hyvin etäisinä. Matiaksen sijoituspaikkaan hänellä on kuitenkin ollut luottamukselliset välit. Hän on pystynyt puhumaan henkilökunnan kanssa ja lisäksi hän oli hakenut itse keskusteluapua mielenterveystoimistosta.
H2 ”siitä mielenterveystoimistosta on ollut mulle iso apu, oma syyllisyys on poistunut ja olen ymmärtänyt, että olen tehnyt sen mitä olen pystynyt”
H2 ”minä osasin hakea itse apua, mutta entä ne jotka eivät jaksa”
Rajoitustoimenpiteisiin liittyvien tunteiden käsittelemisessä Matiaksen äitiä on auttanut luottamus lastensuojelulaitokseen ja sen työntekijöihin. Hän pohtii, että rajoitustoimenpiteet tuntuisivat varmaan pahemmilta, mikäli luottamus puuttuisi. Joskus on tullut tilanteita, jolloin hän on miettinyt, onko rajoitus ollut aiheellinen mutta kokee kuitenkin, ettei niissä tilanteissa ole muuta mahdollisuutta kuin luottaa työntekijöiden ammattitaitoon. Jos hän epäilisi jatkuvasti tehtyjä ratkaisuita olisi hirveä tuska koko ajan. Hän ei myöskään usko, että rajoitustoimenpiteitä käytettäisiin turhaan. Kiinnipidosta kertoessaan huoltaja tietää itsekin, että tilanteet ovat varmasti olleet rajuja ja joissain tilanteissa lastensuojelulaitoksen esineitäkin on mennyt tilanteissa rikki. Hän kokee, että näissä tilanteissa kiinnipito on ollut välttämätöntä, kun ei ole enää muita keinoja tilanteen saamiseksi hallintaan.
Matiaksen äiti kertoi, että ei ole ollut koskaan näkemässä kiinnipitotilannetta ja tämän hän koki helpottavana asiana. Kun ei ole ollut tilannetta näkemässä, oli helpompi ajatella tilannetta järjellä eivätkä tunteet pääse niin pintaan. Haastateltava kertoo, että aikaisemmin koulutilanteissa erilaisia tunteita tuli niin paljon pintaan, ettei sitä pystynyt kunnolla käsittelemään. Häpeän lisäksi hän koki syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita. Haastateltava kertoo, että alkuaikoina kun hänelle oli soitettu lastensuojelulaitoksesta ja kerrottu, että jokin tilanne oli päätynyt kiinnipitoon, niin se tuntui kyllä pahalta, mutta hän ymmärsi, että tilanne oli ollut niin kriittinen, että muuta vaihtoehtoa ei ollut.
Rajoitustoimenpiteitä koskevat päätökset ja muutoksenhaku
Huoltajilta kysyttiin haastattelussa, mistä he ovat saaneet tiedon rajoitustoimenpiteiden päätöksistä ja muutoksenhausta. Kumpikaan haastateltavista ei ole hakenut huostaanottoon eikä heidän lastensa kohdalla käytettyihin rajoitustoimenpiteisiin muutoksenhakua. He ovat kokeneet, että rajoitustoimenpiteet, joita on käytetty, ovat olleet tarpeellisia lapsen tilanteessa. Matiaksen äidin kokemus oli, että hänellä on jonkinlainen käsitys ja ymmärrys rajoitustoimenpiteistä. Rajoitustoimenpiteistä on tullut asianmukaiset kirjalliset päätökset ja niistä on kerrottu hänelle myös suullisesti. Äidin tietämys rajoitustoimenpiteistä oli suurilta osin kertynyt hänen omista kokemuksistaan sekä sijaishuoltoyksiköstä saadusta tiedosta, lakiin perustuvaa tietoa ei juurikaan haastattelussa tullut esille. Tiedon rajoitustoimenpiteistä haastateltava oli saanut lastensuojelulaitoksesta joko puhelimitse tai viimeistään kun kuukausiraportti oli tullut hänelle postissa. Äidillä oli kokemus, että päätökset ovat olleet asiallisia ja niissä on ollut myös valitusmahdollisuus - ainakin hänellä on ollut tieto siitä, ettei rajoituspäätöksiin ole pakko tyytyä, vaan niistä voi valittaa. Haastateltava kuitenkin kertoi, ettei ole tarvinnut valittaa päätöksistä, kun työntekijöiden ja hänen välillään on ollut molemminpuolinen luottamus.
Nooran äiti ei muistanut saaneensa lapsensa rajoitustoimenpiteeseen liittyvää päätöstä kirjallisena, mutta kertoi olevansa tietoinen päätöksen muutoksenhaku mahdollisuudesta. Myös hän oli kokenut, että muutoksenhakuun ei ole tarvetta ja päätökset on tehty lapsen suojelemiseksi.
Kehittäminen
Molemmat haastateltavat äidit toivat esille useita kehittämisen alueita liittyen lastensuojeluun, lasten sijoittamiseen ja rajoitustoimenpiteisiin. Lapsen yksilöllinen kohtaaminen ja yksilön tarpeen mukaiset päätökset lastensuojelussa nähtiin ensisijaisen tärkeänä. Erityisenä haasteena he kokivat henkilökunnan suuren vaihtumisen. Jatkuvat vaihdokset henkilökunnassa koettiin henkisesti raskaaksi niin lapsille kuin vanhemmille. Se vaikeuttaa ihmissuhteiden syntymistä ja luottamuksen rakentumista. Luottamukselliset suhteet koettiin erityisen tärkeinä vaativien lastensuojelutoimenpiteiden, kuten rajoitustoimenpiteiden äärellä. Myös henkilökemialla on vaikutusta hyvälle työntekijäsuhteelle. Yhteistyön sujuminen eri viranomaisten välillä on tärkeää lapsen ja vanhempien yhteydenpidon kannalta. Vanhemman tilanteen ymmärtäminen auttaa lapsen sijaishuoltopaikan työntekijöitä ylläpitämään ja tukemaan lapsen ja vanhempien suhdetta. Lastensuojelulaitoksen työntekijöillä voidaankin nähdä olevan tärkeä tehtävä vanhempien kanssa, kun käsitellään lapsen huostaanoton ja sijaishuollon kysymyksiä.
Matiaksen äidillä oli vahva kokemus yksin jäämisestä. Hän olisi kaivannut konkreettisempaa apua ja tukea sosiaalityöntekijältään. Rajoitustoimenpiteitä kohdatessa onkin tärkeää saada vanhemmille kokemus siitä, että he ovat tulleet kohdatuiksi ja kuulluiksi lapsensa rajoitustoimenpiteisiin liittyen. Vanhempien asiantuntijuutta lapsesta tulee pitää arvokkaana ja tärkeänä, jolloin työntekijät sekä vanhemmat voivat yhdistää työskentelyssä voimavaransa. Lastensuojelun työntekijöiden on siis hyvä huomioida vanhemmat yhtenä tärkeänä yhteistyökumppaninan työskentelyssä lapsen kanssa, koska vanhemmilla on paras kokemus ja tieto lapsensa elämästä. Kuten jo aiemmin on mainittu lapsen huostaanotto tai kodin ulkopuolelle tapahtunut sijoitus ja mahdolliset rajoitustoimenpiteet aiheuttavat vanhemmissa erilaisia ja hyvinkin voimakkaita tunteita esimerkiksi pettymystä ja häpeää. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö voi helpottua sijoituksesta ja rajoitustoimenpiteistä huolimatta, jos vanhemmilla on kuulluksi tulemisen kokemus ja se voi voimaannuttaa vanhempia sekä lasta. Pitkäsen (2011) tutkimuksen mukaan vanhemmille on tärkeää sijaishuollon aikana, että heidät huomioidaan lapsen huoltajina ja he saavat vaikuttaa päätöksen teossa joihinkin lasta koskeviin asioihin.
Pitkänen kirjoittaa tutkimuksessaan, että huostaanotetut lapset ovat vahvasti mukana vanhempiensa elämässä, vaikka eivät asu samassa osoitteessa ja vanhemmat myös pohtivat lapsen pärjäämistä ja toivoivat lapsen asioiden olevan hyvin. Lapsen ollessa sijoitettuna perhesuhteiden huomioiminen on välttämätöntä ja perusteltua lapsen hoidon- ja kasvattamisen prosessissa. Vanhempien kanssa tehtävä suunnitelmallinen työ vähentää lapsen sijoituksen aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia ja vahvistaa sijoituksen onnistumisen edellytyksiä lapsella. Näin voisi ajatella myös rajoitustoimenpiteiden suhteen. Yksi vaikuttavan sijaishuollon edellytyksistä on tehdä vanhempien kanssa suunnitelmallista työtä. Hyvässä asiakassuhteessa asiakas saa tukea ja voi saada kokemuksen siitä, että hänet hyväksytään ja häntä ymmärretään.
Ajatuksia lopuksi
Haastateltujen äitien kertomasta tuli ymmärrys, ettei rajoitustoimenpiteiden kirjallisia päätöksiä pidetty kovin tärkeitä, koska asiaan viitattiin ikään kuin sivulauseessa. Se saa miettimään, miksei kirjallisia päätöksiä ja muutoksenhakua pidetä niin tärkeänä? Johtuuko se haastateltavien kertomasta hyvästä luottamuksesta työntekijöiden arviointikykyyn vai koetaanko riittävänä se, että rajoitustoimenpiteestä on kerrottu esimerkiksi puhelimitse ja kirjallista päätöstä ei koeta kovin tärkeänä? Vai onko merkitystä sillä, että kirjalliset päätökset ovat keskenään melko samanlaisia, etenkin jos samaa rajoitustoimenpidettä käytetään useamman kerran? Vai unohtuuko omat tarpeet ja oikeudet, kun ajatuksissa pyörii huoli sijoitetusta lapsesta ja hänen pärjäämisestään? Haastattelun vanhemmat kuvasivat kertomassaan huolen, ikävän ja surun tunteita. Vanhemmilla oli kova huoli lapsestaan ja he laittoivat lapsen hyvinvoinnin omansa edelle.
Kumpikaan haastateltavista ei ole käyttänyt rajoitustoimenpiteiden muutoksenhakua. Asiaa kommentoitiin haastatteluissa vain, ettei muutoksenhakua ole käytetty. Muutoksenhakuoikeus on huoltajien juridinen oikeus ja etuus, joten on hämmentävääkin, mikseivät haastateltavat ole sitä käyttäneet. Voiko kyseessä olla, ettei muutoksenhakua nähdä ylipäätään tärkeänä vai koetaanko muutoksenhaku raskaana ja haastavana asiana? Onko myös mahdollista, ettei huoltajille ole annettu kunnollista ohjeistusta muutoksenhakuun ja se koetaan sen vuoksi vaikeana ja työläänä asiana? Muutoksenhakuoikeuden käyttämättä jättäminen voi tietysti myös kertoa siitä, että vanhemmat luottavat lastensuojelun tekemiin päätöksiin ja haastattelun vanhemmat eivät ole kokeneet missään vaiheessa rajoitustoimenpiteiden olleen epäoikeudenmukaisia tai tarpeettomia. Haastateltavien kertomasta kävi selville, että he ymmärtävät rajoitustoimenpiteiden olevan viimesijaisia ratkaisuja eikä niitä ole käytetty heidän lastensa kohdalla väärin.
Olipa sijoitus tehty mistä syystä tahansa, sijoitus ja siihen mahdollisesti liittyvät rajoitustoimenpiteet ovat aina kriisi vanhemmille ja muulle perheelle. Sopeutuminen ja muutoksen aikaansaaminen on vaikea tehtävä, jossa tarvitaan käyttöön kaikki ihmisen voimavarat. Pystyäkseen tukemaan vanhempaa, sosiaalialan työntekijän on kyettävä luomaan hankalassakin tilanteessa luottamuksellinen suhde, jossa asiakkaan ongelmia voidaan käsitellä niin, että omanarvontunto, itseluottamus ja elämisen- ja yrittämisen halu lisääntyy. Asiakkaan ja työntekijän näkökulmien jakaminen ja ymmärtäminen mahdollistaa uuden todellisuuden kuvan luomisen.