Kulttuurisen hoitotieteen keskeisimmät teoriat
Tässä osiossa esitellään lyhyesti muutamaa kulttuurisen hoitotieteen keskeistä teoriaa ja mallia. Nämä kyseiset teoriat ja mallit valittiin, sillä ne ovat muodostuneet kirjoittajille keskeisimmiksi kulttuurisen hoitotieteen alueelta.
Taustaa kulttuurisen hoitotieteen teorioista
Madeleine Leininger aloitti kulttuurisen hoitotieteen tutkimuksen 1950-luvulla ja tunnisti tarpeen holistiseen ja kulttuuritaustan huomioivaan hoitotyöhön. Leiningerin kulttuurisen hoitotieteen teoria on toiminut edelläkävijänä kulttuurisen hoitotieteen tutkimuksessa. Leiningerin kulttuureille ominaisen hoidon pyrkimyksenä on löytää herkkyys asiakkaiden ja potilaiden kulttuuristen tarpeiden tunnistamiseksi. Josepha Campinha-Bacote on tutkinut kulttuurisen kompetenssin kehittymistä terveydenhuollon palveluissa 1990-luvulta alkaen. Kulttuurisen kompetenssin lähtökohtina pidetään kulttuurista sensitiivisyyttä, stereotypioiden tunnistamista ja kulttuurierojen tunnistamattomuutta. Larry D. Purnellin kulttuurisen kompetenssin malli 1990-luvun lopulta tarjoaa kokonaisvaltaisen, systemaattisen sekä ytimekkäästi rakennetun viitekehyksen kulttuurin oppimiselle ja ymmärtämiselle.
Jatkuvasti monikulttuuristuva maailma tuo haasteita kulttuurisen hoitotyön ja kulttuurisesti kompetentin (pätevän) hoitotyön mahdollistamiseksi. Terveydenhuollon ammattilaisen on hyvä olla tietoinen eri kulttuureista, niiden tavoista ja tottumuksista. Näin hoitoa voidaan tarjota kokonaisvaltaisesti ja yksilöllisesti – asiakkaan tai potilaan oma kulttuuritausta huomioiden. Yksikään ihminen ei välttämättä vastaa stereotyyppisiä käsityksiä tietystä kulttuurista vaan on uniikki yksilö, jota on muovannut oma kulttuuri, elämänkokemus ja ympärillä olevat kulttuurit. Kulttuurisen hoitotieteen eri teoriat ja mallit voivat auttaa hahmottamaan monikulttuurisen hoitotyön merkitystä sekä oman kulttuurisen kompetenssin kehittymistä.
Kulttuuri ja terveys liittyvät hyvin vahvasti toisiinsa. Kulttuurilla on nähty olevan merkittävä vaikutus ihmisen terveys- ja sairauskäsityksiin. Kulttuurilla on vahva vaikutus yksilön tulkintaan omasta terveydestään ja terveydenhuollosta saatavaan vasteeseen. Jokainen yksilö ja perhe ovat osa useampaa kulttuurista ryhmää.
Kulttuurista hoitotiedettä on tutkittu aina 1950-luvulta alkaen. Kulttuurisen hoitotieteen teorioiden ja mallien kehitys käynnistyi tarpeesta tuottaa viitekehyksiä jäsentämään hoitotyötä silloin, kun asiakas tai potilas on eri kulttuurisesta taustasta. Kulttuurisen hoitotieteen tutkimuksen taustalla on hoitamisen merkityksellisyyden, sen ilmenemisen, käytänteiden ja tärkeyden kuvaaminen. Kulttuurisen hoitotieteen mallit tarjoavat suuntaviivoja, joiden avulla hoitotyöntekijä voi hahmottaa transkulttuurisen hoitotyön laaja-alaisuutta sekä pystyy huomioimaan asiakkaan kulttuurispesifit hoidon tarpeet.
Transkulttuurisessa hoitotyössä ollaan kiinnostuneita terveyteen ja sairauteen liittyvistä kulttuurisista eroavaisuuksista ja yhtäläisyyksistä sekä yhteiskunnallisista muutoksista ja organisatorisista vallankäytön rakenteista. Transkulttuurisen hoitotyön tavoitteena on kehittää hoitotyön käytäntöjä ja terveydenhuollon ammattilaisten kulttuurista kompetenssia, jolloin hoitamisessa ja hoitotyössä voidaan edistää asiakkaiden ja potilaiden kulttuurista tasa-arvoa ja ihmisarvon kunnioittamista.
Kulttuurinen kompetenssi eli kulttuurinen pätevyys tarkoittaa ihmisen kulttuurista osaamista toimia kulttuurisissa toimintaympäristöissä. Kulttuurinen kompetenssi ilmenee ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa erilaisuuden huomioimisena ja hyväksymisenä. Kulttuurinen kompetenssi pitää sisällään osoituksen tiedosta ja ymmärryksestä henkilön kulttuuriin, terveystarpeisiin sekä terveyden ja sairauden määritelmiin liittyen. Kulttuuriseen kompetenssiin kuuluvat myös kulttuuristen erojen hyväksyminen ja kunnioitus, tuomitsevien asenteiden vastustus ja avoimuus kulttuurisille kohtaamisille. Kulttuurinen kompetenssi näkyy hoitotyössä hoidon mukauttamisessa yhteneväksi asiakkaan kulttuuriin nähden. Kulttuurin merkitys yksilön terveyteen on keskeinen puhuttaessa kulttuurisesta kompetenssista terveydenhuollossa.
Transkulttuurisen hoitotyön teoria, Madeleine Leininger
Madeleine Leininger aloitti transkulttuurisen hoitotyön teorian tutkimuksen 1950-luvulla. Leininger tunnisti tarpeen kulttuuritaustan tunnistavaan hoitotyöhön erityisesti maahanmuuttajapotilaiden keskuudessa. Leininger toi esiin uuden teoreettisen näkökulman, jossa yhdistyivät hoitotyön ja kulttuurin käsitteet. Leiningerin transkulttuurisen hoitotyön teoria on toiminut tärkeänä edelläkävijänä hoitotieteessä, hoitotieteen tutkimuksessa ja hoitotyön koulutuksessa. Leininger kiinnitti huomiota myös hoitajan käyttäytymiseen ja eri toimintojen kulttuurisidonnaisuuteen.
Transkulttuurisen hoitotyön teorian päämäärä on muodostaa tieteellinen ja humanistinen tietoperusta, jonka avulla voidaan soveltaa eri kulttuureille ominaisia hoitotyön käytänteitä. Teorian ydinajatus on, että eri kulttuurien hoitamisessa on sekä samankaltaisuuksia että eroja. Teorian käytännöllisenä päämääränä on tuottaa ihmisille heidän kulttuurinsa mukaista hoitoa. Kulttuureille ominaisen hoidon pyrkimyksenä on löytää herkkyys potilaiden kulttuuristen tarpeiden tunnistamiseksi.
Transkulttuurinen hoitotyö on Leiningerin mukaan tärkeä hoitotyön osa-alue, joka keskittyy eri kulttuureiden ja alakulttuureiden vertailevaan tutkimukseen ja niiden analysointiin. Leiningerin mukaan kulttuuri on yksilöiden ja ihmisryhmien elämäntapa. Elämäntapaan Leininger liittää arvot, uskomukset, normit sekä erilaiset käyttäytymismallit. Kulttuuri ohjaa ihmisen ajattelua, päätöksentekoa ja toimintaa. Transkulttuurisessa hoitotieteen teoriassa korostuvat hoitamiskäyttäytyminen, hoitotyö sekä asiakkaan tai potilaan terveyttä koskevat arvot, uskomukset ja käyttäytymismallit. Transkulttuurisen hoitotyön teorian mukaan on tärkeää selvittää niin yksilöiden, perheiden kuin yhteisöjen arvoja ja uskomuksia, jolloin hoitotyö voidaan toteuttaa tehokkaasti ja kulttuureita kunnioittavasti.
Transkulttuurisen hoitotyön teorian keskeisimpiä käsitteitä ovat hoito, hoitaminen, hoitotyö, terveys (hyvinvoinnin tila, jota määritetään ja arvotetaan kulttuuriperustaisesti), kulttuuri (opitut, jaetut, välitetyt arvot, uskomukset ja normit), kulttuurinen hoitotyö (kulttuurin osa-alueet, jotka vaikuttavat ja mahdollistavat kykymme käsitellä sairautta ja kuolemaa), erilaisuus (tarkoitukset, arvot ja erot hoitamisessa), samanlaisuus (eri kulttuureissa), kulttuurisen hoidon monimuotoisuus, kulttuurisen hoidon universaalius, kulttuurisen hoidon mukauttaminen ja uudelleenmuotoilu.
Leininger kehitti niin kutsutun auringonnousumallin kuvaamaan transkulttuurista hoitotyön teoriaa. Mallin tarkoituksena on havainnollistaa teorian käsitteitä ja sen rajapintoja. Auringonnousumallin mukaan ihmiset ovat kulttuuritaustastaan erottamattomia ja tämän on teorian perusperiaate. Auringonnousumalli esittää symbolista auringonnousua, joka kuvaa hoitamista. Hoitaminen on teorian keskiössä. Mallissa kuvataan yhteiskunnan osatekijöitä ja maailmankatsomuksellisia asioita, jotka vaikuttavat hoitoon ja terveyteen kielen ja ympäristön kautta. Mallissa korostuu kokonaisuuden näkökulma ja siinä välittyy myös kulttuurin ja hoitotyön eri toimintojen kokonaisuus. Mallissa nostetaan esiin myös ammatilliseen ja hoitotyön järjestelmiin liittyviä tekijöitä. Leiningerin auringonnousumallista on useita suomenkielisiäkin versioita, joihin voi käydä tutustumassa Internetin kautta.
Kulttuurisen kompetenssin prosessi, Josepha Campinha-Bacote
Campinha-Bacoten kulttuurisen hoitotyön pitkäaikainen tutkimus liittyy terveydenhuollon ammattilaisten kulttuurisen kompetenssin eli pätevyyden ja taitojen kehittymiseen. Kulttuurinen kompetenssi on Campinha-Bacoten mukaan dynaaminen prosessi sekä terveydenhuollon ammattilaisen henkilökohtaisen kasvamisen ja kehittymisen matka – ei päämäärä jota tulee tavoitella. Vain jatkuvien kulttuuristen kohtaamisten myötä henkilö voi saavuttaa kulttuurista tietoisuutta, tietoa, tahtoa sekä kulttuurisia taitoja. Campinha-Bacoten malli kulttuurisen kompetenssin prosessi terveydenhuollon palveluissa sai alkunsa 1990-luvun alussa, ja mallin kehittäminen on jatkunut aina 2010-luvulle saakka.
Kulttuurisen kompetenssin prosessi terveydenhuollon palveluissa -malli on tarkoitettu terveydenhuollon ammattilaisille ohjenuoraksi kulttuurisen kompetenssin kehittämiseksi ja sen tavoitteena on toimia terveydenhuollon ammattilaiselle tukena henkilökohtaisen kulttuurisen kompetenssin kasvussa. Malli kuvaa kulttuurisen kompetenssin jatkuvaksi prosessiksi, jossa terveydenhuollon ammattilainen pyrkii saavuttamaan kyvyn työskennelläkseen tehokkaasti erilaisissa kulttuurisissa konteksteissa niin yksilön, perheen kuin yhteisön joukossa. Campinha-Bacote näkee kulttuurisen kompetenssin kehittymisen mahdollisuutena, johon sisältyvät kulttuurinen tahto, tietoisuus, tieto, kulttuuriset taidot ja kohtaamiset.
Kulttuurinen tahto on joustavuutta sekä halua ymmärtää ja oppia eri kulttuureista ja ihmisistä. Terveydenhuollon ammattilaisen täytyy haluta olla aidosti kiinnostunut sekä motivoitunut kehittämään prosessinomaisesti omaa kulttuurista osaamistaan ja kompetenssia. Kulttuurinen tahto on ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, tasa-arvoa sekä sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Kulttuurisesti asianmukaiset ja sopivat interventiot perustuvat siihen, että ammattilainen tunnistaa ihmisten välisiä eroavaisuuksia, mutta perustaa kohtaamisen ja asiakkaan hoidon samankaltaisuuksiin.
Kulttuurinen tietoisuus on Campinha-Bacoten mukaan tarkoituksenmukaista ja syvällistä oman itsensä, omien ennakkoluulojen, stereotypioiden ja oletusten arviointia sekä reflektointia. Kulttuurinen tietoisuus vaatii sitoutumista avoimuuteen. Campinha-Bacoten mukaan terveydenhuollon ammattilaisen vuorovaikutus asiakkaan kanssa on riippuvainen ammattilaisen omasta tietoisuudesta kulttuurisuutta kohtaan. Epätietoisesti epäpätevä ammattilainen ilmaisee ennakkoluulonsa hoitaja-asiakastilanteessaan, kun taas epätietoisesti pätevä ammattilainen on tietoinen omista asenteistaan eikä pelkää kulttuurisia kohtaamisia vaan kannustaa asiakasta kertomaan etnisestä taustasta, koska haluaa oppia niistä lisää.
Kulttuurinen tieto on prosessi, jossa terveydenhuollon ammattilainen etsii ja saavuttaa hyvän tietotaidon kulttuurisesti erilaisista ryhmistä. Jotta ammattilainen voisi ymmärtää asiakkaan terveyteen liittyviä kulttuurisia uskomuksia, tapoja tai käytänteitä, täytyy ammattilaisen olla tietoinen eri kulttuurien maailmankatsomuksesta. Henkilön maailmankatsomus vaikuttaa vahvasti kaikkeen toimintaan, osaamiseen ja ajatteluun. Eri kulttuureissa on hyvinkin erilaisia näkemyksiä ja asioita, joita pidetään arvossa. Kulttuurisesti kompetentin terveydenhuollon ammattilaisen täytyy tietää eri etnisten ryhmien sairauksien esiintyvyydestä, yleisyydestä ja hoitojen vaikutuksesta. Sairauksien esiintyvyys vaihtelee erilaisten etnisten ryhmien välillä. Kun ammattilainen on tietoinen eri etnisten ryhmien eroista sairauksien yleisyydestä, hoidettavuudesta, tutkimisesta sekä lääkityksestä, on mahdollisuus tuottaa parempaa hoitoa ja edistää hoidon laatua.
Kulttuurisilla taidoilla tarkoitetaan kykyä kerätä olennaisia tietoja koskien asiakkaan esittämään ongelmaan ja tehdä hienotunteisesti arviointi toisen voinnista. Tavoitteena on saada täsmällistä tietoa asiakkaan tilanteesta kulttuuriset lähtökohdat huomioiden, jotta diagnoosi ja hoitosuunnitelma voidaan laatia. Ammattilaisen osaamistaso kulttuuristen taustatekijöiden ymmärtämisessä vaihtelee noviisista asiantuntijaan, ja kehittymistä tapahtuu ainoastaan useiden kulttuuristen kohtaamisten kautta.
Kulttuurisilla kohtaamisilla Campinha-Bacote tarkoittaa toimintaa, jossa terveydenhuollon ammattilainen on vuorovaikutuksessa eri kulttuuritaustasta tulevien asiakkaiden kanssa. Tavoitteena vuorovaikutuksessa on jatkuvasti vahvistaa, kehittää ja muokata olemassa olevia uskomuksia, arvoja ja käytänteitä koskien erilaisia kulttuuriryhmiä sekä aikaansaada kulttuuriseen kontekstiin sopiva sanallinen ja sanaton viestintä. Jokainen kohtaaminen on yksilöllinen ja tarjoaa mahdollisuuden haastaa vallitsevia uskomuksia eri kulttuurien edustajista ja estää stereotypioiden muodostumista.
Kulttuurisen kompetenssin malli, Larry D. Purnell
Larry D. Purnell on myös tutkinut kulttuurista kompetenssia – hieman eri näkökulmasta kuin Campinha-Bacote. Purnellin kulttuurisen kompetenssin malli on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1998. Alun perin malli kehitettiin sairaanhoidon opiskelijoiden käyttöön kulttuurisen arvioinnin työkaluksi. Nykyisin malli on tarkoitettu kaikille terveydenhuollon sektoreille ja eri konteksteihin. Malli on lähtenyt kehittymään käytännön työstä terveydenhuollossa. Etnografisen lähestymistavan kautta sen tarkoituksena on edistää kulttuurista ymmärrystä erilaisissa tilanteissa sairauden hoidossa sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Purnellin mukaan sekä opiskelijoiden että työntekijöiden ohjaaminen kulttuuriseen kompetenssiin on tärkeää, sillä kulttuuriset taustat huomioimalla päästään parempiin tuloksiin terveydenhuollossa. Niin potilaalla kuin terveydenhuollon ammattilaisella on oikeus tulla ymmärretyksi ja kohdelluksi kunnioittavasti kulttuurisista eroista huolimatta. Purnell pitää tärkeänä, että terveydenhuollossa työskentelevä tunnistaa omat arvonsa sekä ennakkoluulonsa toisia kulttuureja kohtaan. Oman kulttuurin arvojen tunnistaminen on tärkeää toisenlaisen kulttuurin opettelemisen tueksi. Purnell sanoo monikulttuurisen opetuksen olevan osa sekä henkilökohtaista että ammatillista kehitystä. Terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat kulttuurisen yleistiedon lisäksi myös spesifimpää tietoa eri kulttuureihin liittyvistä arvoista ja tavoista.
Kulttuurisen kompetenssin malli perustuu olettamukseen siitä, että kaikki terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat samankaltaista tietoa kulttuurisista eroavaisuuksista, ja että he kaikki jakavat saman ylätason tavoitteen globaalin yhteiskunnan, perheiden, yksilön ja terveyden suhteen. Malli pohjaa siihen, että eri kulttuureja ei voi arvottaa keskenään: ne ovat erilaisia, mutta eivät toinen toistaan parempia. Kulttuurit myös muuttuvat ajan saatossa. Kulttuurin eri piirteet vaikuttavat siihen, miten paljon kulttuuri poikkeaa valtakulttuurista.
Kulttuurilla on vahva vaikutus yksilön tulkintaan omasta terveydestään ja terveydenhuollosta saatavaan vasteeseen. Purnellin mukaan potilaan hoidon tulokset ovat parempia, silloin kun hän itse osallistuu oman hoitonsa suunnitteluun ja sen toteuttamiseen. Jokainen yksilö ja perhe ovat osa useampaa kulttuurista ryhmää. Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi yksilöllisesti ja omaa kulttuuriaan kunnioittavasti. Purnell painottaa, että terveydenhuollon ammattilaiset tarvitsevat tietoa eri kulttuureista sekä yleisellä tasolla että kulttuurikohtaisesti pystyäkseen toimimaan kulttuurisesti kyvykkäästi. Kun terveysalan ammattilainen osaa arvioida, suunnitella, toteuttaa ja kehittää hoitoa kulttuurisesti, asiakkaiden saama hoito paranee. Kulttuurin oppiminen on jatkuva prosessi.
Purnellin kulttuurisen kompetenssin mallissa on viisi keskeistä yläkäsitettä ja 12 alakäsitettä. Yläkäsitteet ovat maailmanlaajuinen yhteisö, yhteisö, perhe, ihminen ja terveys. Mallin alakäsitteet jakautuvat seuraaviin kulttuurin osa-alueisiin: yleiskatsaus, asutettu seutu ja topografia, kommunikaatio, perheroolit ja järjestäytyminen/organisaatio, työvoimakysymykset, biokulttuurinen ekologia, korkean riskin käyttäytyminen, ravitsemus, raskaus ja synnytykseen liittyvät käytänteet, kuoleman rituaalit, hengellisyys, terveydenhuollon käytännöt sekä terveydenhuollon ammattilaiset. Mallin alakäsitteitä voidaan käyttää apuna eri kulttuuristen ominaisuuksien arvioinnissa. Mallin eri osa-alueet ovat yhteydessä toisiinsa muodostaen yhtenäisen viitekehyksen. Malliin liittyy sahalaitainen viiva, joka kuvaa terveydenhuollon ammattilaisen kulttuurista tietoisuutta ja sen kehittymistä. Sahalaita kuvion toisessa päässä henkilö on joko tietoisesti tai tiedostamatta kulttuurisesti inkompetentti ja taas toisessa päässä kuviota henkilö on tietoisesti tai tiedostamatta kulttuurisesti kompetentti. Kompetenssi kehitys ei ole aina lineaarista. Purnellin kulttuurisen kompetenssin malli on laaja ja on sovellettavissa monissa ympäristöissä ja erilaisissa konteksteissa. Purnellin kulttuurisen kompetenssin malliin voi myös käydä tutustumassa Internetin kautta.
Mallin yläkäsitteistä maailmanlaajuinen yhteisö käsittää muun muassa kommunikaation ja maailmanlaajuisen politiikan. Maailmanlaajuiset tapahtumat välittyvät ja vaikuttavat eri yksilöihin ja yhteisöihin joko suoraan tai epäsuorasti. Laajimmassa määritelmässään yhteisöllä tarkoitetaan sellaista ihmisryhmää, joilla on yhteiset kiinnostuksen kohteet tai identiteetti, joka menee fyysisen ympäristön edelle. Yhteisö sisältää fyysisiä, sosiaalisia sekä symbolisia ominaisuuksia, jotka yhdistävät ihmisiä. Perheen muodostavat Purnellin mukaan kaksi tai useampi ihmistä, jotka ovat tunnesiteen kautta liitoksessa toisiinsa. Perheessä rakenteet ja roolit muuttuvat, minkä edellytyksenä on, että ihmiset harkitsevat uudelleen uskomuksiaan ja omia elämäntapojaan.
Ihminen on biopsykososiokulttuurinen olento, joka alitajuisesti pyrkii mukautumaan omaan yhteisöönsä. Ihmisen biologinen ja fyysinen puoli liittyvät ikääntymisen prosessiin, psyykkinen puoli sen sijaan sosiaalisiin suhteisiin, stressiin ja rentoutumiseen. Ihmisen sosiaalisuus merkitsee vuorovaikutusta muuttuvassa yhteisössä ja kulttuurisuus laajemmassa kansainvälisessä yhteisössä. Ihminen määritellään eri kulttuureissa eri tavoin; esimerkiksi läntisissä kulttuureissa yksilönä ja aasialaisissa kulttuureissa perhesuhteiden kautta.
Terveys on hyvinvoinnin tila, jonka ihminen itse määrittää oman kulttuurisen ryhmänsä perusteella. Yleisesti ajateltuna terveys sisältää fyysisen, psyykkisen ja henkisen osa-alueen, sillä ryhmän jäsenet toimivat vuorovaikutuksessa perheensä, yhteisönsä sekä koko kansainvälisen yhteisön kanssa. Terveys voidaan myös määritellä subjektiivisesti tai objektiivisesti.
Purnellin kulttuurisen kompetenssin malli tarjoaa kokonaisvaltaisen, systemaattisen sekä ytimekkäästi rakennetun viitekehyksen kulttuurin oppimiselle ja ymmärtämiselle. Malli kuvaa ja auttaa hahmottamaan ihmisen ominaispiirteitä, kuten motivaatiota, tarkoituksellisuutta sekä merkitystä. Malli määrittelee olosuhteet, jotka vaikuttavat henkilön kulttuuriseen maailmankatsomukseen historialliseen näkökulmaan peilaten. Malli yhdistää kulttuurin ominaispiirteitä edistääkseen yhdenmukaisuutta ja tehdäkseen sensitiivisen ja kompetentin kulttuurisen terveydenhoidon tarjoamisen helpommaksi. Malli tarjoaa näkemyksen ihmisestä, perheestä ja yhteisöstä heidän ainutlaatuisessa etnokulttuurisessa ympäristössään.
Tehtäviä
- Tutustu yhteen kulttuurisen hoitotieteen teoriaan tai malliin ja pohdi mallin soveltuvuutta jossakin terveydenhuollon ympäristössä tai asiakastilanteessa.
- Tutustu yhteen kulttuurisen hoitotieteen teoriaan tai malliin ja etsi kaksi tutkimusta, joissa teoriaa tai mallia on hyödynnetty. Kuvaa millä tavalla kulttuurisen hoitotieteen teoria tai malli esiintyy tutkimuksissa.
- Millaisena sinä näet oman kulttuurisen kompetenssin ja mitä kehittymishaasteita sinulla on edessäsi kehittyäksesi kulttuurisesti kompetentiksi ammattilaiseksi?