Tässä luennossa pohdin rajoitustoimenpiteitä erityisesti osana nuorten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta sekä sitä, millaisina yhteiskunnallisina toimijoina nuoret näyttäytyvät sijaishuollon toimenpiteiden kohteina. En keskity luennossa rajoitustoimenpiteisiin juridis-hallinnollisesti, vaan pohdin yleisemmin ammatillisten rajojen asettamisen merkitystä nuorten hyvinvoinnille. Luento painottuu nuoriin, koska pieniä lapsia eli alle 12-vuotiaita koskeva tarkastelu vaatisi oman keskustelunsa.
Rajoitustoimenpiteiden sääntely on välttämätöntä, koska niitä käytettäessä kajotaan nuorten perusoikeuksiin. Silti ne eivät saisi korostua liikaa, koska sijaishuollon tehtävänä on tarjota nuorille hyvä kasvuympäristö ja myös mahdollisuudet oppia säätelemään omaa toimintaansa siten, että he voivat tuntea itsensä yhteiskunnallisesti hyväksytyiksi perhetaustastaan tai sijaishuollon kokemuksestaan huolimatta. Sijaishuollon rajoitustoimenpiteet kuvaavat tilanteita, joissa jollakin tavoin rajoitetaan lasten tai nuorten mahdollisuuksia pitää yhteyttä itselleen tärkeisiin ihmisiin. Rajoitustoimenpiteet kohdistuvat myös lasten tai nuorten fyysisen ja henkisen tilan arviointiin, toiminnan rajoittamiseen tai heidän hallussaan olevaan omaisuuteen.
Rajoitustoimenpiteet ovat kovia keinoja rajoittaa sosiaalisia yhteyksiä ja nuorten itsemääräämisoikeutta. Sosiaalisten suhteiden ylläpitoa rajoittavat toimenpiteet ovat siten aivan kuin ristiriidassa sijaishuollon yleisten tavoitteiden kanssa tukea lasten ja nuorten tilapäistä sijoitusta sekä kotiutusta. Niiden avulla rajoitetaan lasten tai nuorten liikkumista sekä yhteydenpitoa muihin ihmisiin ja jopa salataan heidän olinpaikkansa vanhemmilta tai huoltajilta. Rajoitustoimenpiteet koskettavat vahvasti lasten ja nuorten sosiaalisia suhteita ja niiden ylläpitoa, minkä takia ne ovat keskeisessä roolissa lasten ja nuorten elämän kannalta. Niitä ei tulisi käyttää kasvatuskeinoina vaan pikemminkin lasten tai nuorten suojeluna. Jos rajoitteita käytetään, se on vahva viesti suhteeseen liittyvästä vaarasta sekä lapselle tai nuorelle itselleen että aikuisille tai vertaisille, joita rajoitus koskee. Tällainen arvio on vaikeaa työtä ja sisältää monia mahdollisia loukkaavia elementtejä, jotka voivat olla lasten ja nuorten elämässä kauaskantoisia.
Tarkastelen nuorten hyvinvointia luennossa kokonaisvaltaisesti. Hyvinvointia ei tällöin katsota vain resurssien puuttumisen näkökulmasta, vaan siihen sisältyvät myös sosiaalisten suhteiden sekä maailmassaolon merkityksen kokemukset. Käytän näin ymmärretystä hyvinvoinnista käsitettä holistinen hyvinvointi, joka käsitykseni mukaan on kietoutunut monin eri tavoin vastavuoroisuuteen. Vastavuoroisuus kertoo erityisesti ihmisten sosiaalisista suhteista ja niiden laadusta. Nämä tuovat esiin kunkin yhteiskunnallista statusta ja sitä, millaisia mahdollisuuksia kullakin on muuttaa omaa elämäänsä ja toimia yhteiskunnassa. Tällaisen tarkastelutavan mukaan ihminen nähdään niin yksilönä ja suhteessa omiin yhteisöihinsä kuin myös yhteiskunnan jäsenenä. Useimmiten ihmisten vaikeudet, joita saatetaan pitää yksilöllisinä ongelmina, ovat kytköksissä toisiin ihmisiin ja yhteisöihin. Sosiaaliset suhteet vaikuttavat nuorten hyvinvointiin, ja niiden säätely on keskeistä, kun pohditaan nuorten kasvua hyvinvointia tukeviin ihmissuhteisiin. Sosiaalisten suhteiden lisäksi hyvinvointiin vaikuttavat aineelliset resurssit, terveys ja toimintamahdollisuudet sekä se, miten nuoret kokevat elämän merkityksellisyyden. Näiden tekijöiden tasapaino tukee myös heidän sosiaalista, emotionaalista ja fyysistä kehitystään.
Vastavuoroisuus kertoo ihmisten keskinäisistä, turvallisiksi ja tasavertaisiksi koetuista suhteista sekä näihin suhteisiin liittyvästä keskinäisestä avusta ja empatiasta. Ilman vastavuoroisia suhteita ihminen jää yksin. Tasavertaisuus ei poista aikuisen ja nuoren välistä valtasuhdetta, vaan se kertoo siitä, miten toisen yksilöllisyyttä ja itsemääräämistä kunnioitetaan. Vertauskuvallisesti voisi ilmaista, että katsomme silloin toista ihmistä silmiin samalta tasolta, emme ylempää emmekä alempaa. Hyvin kohdeltuna nuori oppii kohtelemaan hyvin myös muita ihmisiä ja luottamaan heihin.
Yhteisöllinen välittäminen
Viimeaikaisissa kirjoituksissani olen kehitellyt vastavuoroisuuden teoriaa, johon sisältyy tietynlainen maailmankuva ja ihmiskäsitys. Vastavuoroisuuden käsitteeseen tutustuin 1990-luvun alussa, kun englantilainen ohjaajani, professori Noel Timms, Leicesterin yliopistosta perehdytti minut siihen. Hän oli jo 1970-luvulla kirjoittanut yhdessä Mayerin kanssa kirjan ”The Client Speaks” (1970), jossa tunnustettiin asiakkaat tai palvelujen käyttäjät keskeisiksi sosiaalihuollon toimijoiksi.
Olen jatkanut vastavuoroisuuden käsitteen teoreettista kehittelyä sekä sen empiiristä soveltamista erityisesti asiakasnäkökulmasta lastensuojelun tutkimukseen. Näen vastavuoroisuuden tutkimuksen osana sosiaalisen hyvinvoinnin tutkimusta, jossa mielenkiinto kohdistuu siihen, miten yhteisöt tukevat yksilöiden hyvinvointia, sekä osana sosiaalisen pääoman tutkimusta, joka kertoo, mikä yhteisöjä pitää yhdessä. Kun havaitsin, että lastensuojelun tutkimus usein keskittyi ja edelleen usein paneutuu lastensuojelun asiakkaina tai sijaishuollossa olevien tai siellä olleiden lasten ja nuorten elämän puutteisiin sekä vaikeuksiin, mietin, mitä ihmisiltä erityisesti puuttuu silloin, kun he eivät voi hyvin. Näkemykseni mukaan sosiaalityössä voidaan samanaikaisesti ymmärtää elämän rasituksia mutta myös niitä asioita, jotka ovat hyvin, hyväksymällä sen tosiasian, että elämä yleensä sisältää niitä molempia, usein vielä samanaikaisesti.
Vastavuoroisuuden teoriassa ihminen nähdään kykenevänä sekä vastavuoroisuuteen että vastavuorottomuuteen. Tämä tarkoittaa, että ihmiset voivat toimia toisiaan kohtaan empaattisesti, solidaarisesti ja auttavasti mutta myös ilkeämielisesti ja omaa etuaan tavoitellen. Se, miten ihmiset ja heidän yhteisönsä toimivat toisiaan kohtaan, kertoo keskinäisestä luottamuksesta mutta myös siitä, miten he kunnioittavat toisiaan. Se, että toiminta olisi vastavuoroista, edellyttää, että kukin tuntisi voivansa olla tai toimia merkityksellisesti eikä olevansa vain passiivinen avun tai neuvon vastaanottaja. Kun yksilö kokee, ettei hänestä välitetä tai häntä ei hyväksytä mukaan yhteisön toimintaan, kuvaa se vastavuorottomuutta. Vastavuoroisissa suhteissa ihmiset suostuvat keskinäiseen riippuvuuteen ja olosuhteisiin, joissa he kokevat olevansa edes jollakin tavalla tasavertaisia muiden kanssa.
Maailma pysyy jatkuvassa liikkeessä ihmisten ja heidän yhteisöidensä vastavuoroisen tai vastavuorottoman toiminnan vaihtelun tähden. Tämän ajatuksen mukaan ihmisten toiminta nähdään monimuotoisempana kuin mitä esimerkiksi Mauss (2002) esitti ihmisten toiminnan luonteesta vielä 1900-luvun alussa. Mauss katsoi, että ihmiset pyrkivät aina hyötymään tai parantamaan omaa asemaansa yhteisössä, kun he antavat lahjoja toisilleen. Maussin alkuperäisheimojen keskinäiseen toimintaan liittyvät tutkimushavainnot elävät edelleen hämmästyttävän sitkeästi, ja niihin on edelleen monin paikoin helppo yhtyä. Ne antavat kuitenkin yksipuolisen kuvan ihmisten keskinäisestä toiminnasta. Ihmiset pyrkivät toimimaan omaa etuaan tavoitellen mutta joskus myös niin, että he asettavat yhteisen edun oman etunsa edelle: esimerkiksi perheen äiti voi asettaa lasten toiveet omiensa edelle, tai suvun etu ajaa yksittäisen sukulaisen edun edelle. Ihmiset voivat toimia Siegwart Lindenbergin ym. (2010) mukaan myös solidaarisesti ja altruistisesti unohtaen ainakin hetkellisesti itsensä ja löytää yhteistoiminnallisia päämääriä toiminnalleen. Samoin Amartya Sen (2009) ja William Scott Green (2008) näkevät, että ihmiset voivat toimia toisiaan kohtaan hyvin ja vastavuoroisesti ajattelemalla myös toisten hyvinvointia. Tällainen yhteistoiminnallinen toiminta voi antaa ihmisille tunteen siitä, että he pystyvät toimimaan omien arvojensa mukaisesti, mikä puolestaan tuottaa tyydytystä ja tukee kunkin hyvinvointia.
Nuorten holistinen hyvinvointi
Se, miten ihmiset auttavat ja tukevat toisiaan, tuottaa subjektiivisesti koettua mutta myös objektiivisesti mitattavaa hyvinvointia, jota tukevat toiminnallaan hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, kuten sosiaali- ja terveydenhuolto sekä sosiaaliturva ja -vakuutus. Keskinäinen toisten auttaminen, vastavuoroisuus, ei välttämättä ole vain sisäsyntyistä vaan paljolti myös sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti opittua. Siihen ei myöskään voi oppia hetkessä vaan ajan kuluessa ja myönteisten tunnesuhteiden avulla. Yhteiskunnallisesti se edellyttää tietynlaista ihmiskäsitystä, johon sisältyy empatian ja solidaarisuuden tunteita. Sijaishuollossa on tällöin kyse lasten ja nuorten ja työntekijöiden suhteista sekä myös lasten ja nuorten muista ihmissuhteista ja siitä, miten nämä ihmissuhteet toimivat.
Sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi nuorten holistinen hyvinvointi koostuu myös aineellisesta ja eksistentiaalisesta hyvinvoinnista. Holistista hyvinvointia voidaan tarkastella vielä hienosyisemmin erittelemällä, millaisilla alueilla ja millaisina toimintoina sosiaalinen, aineellinen sekä eksistentiaalinen hyvinvointi tulevat esiin ja millaista vastavuoroisuuden ulottuvuutta ne edustavat (ks. taulukko alla). Sosiaalinen hyvinvointi koostuu sosiaalisista suhteista, keskinäisistä sitoumuksista ja emootioista. Se ilmenee siinä, miten nuori saa osakseen tunnustusta tai hyväksyntää, miten hän kuuluu yhteisöön ja onko hänellä olemisen oikeus sellaisena kuin hän on, esimerkiksi sukupuolen, seksuaalisen orientaation, ihonvärin tai uskonnon osalta. Aineellinen ja kehollinen hyvinvointi sisältää nuoren henkisen ja fyysisen terveyden sekä aineelliset resurssit, jotka antavat hänelle mahdollisuuden itsensä toteutukseen esimerkiksi koulutuksen, työn ja toimeentulon avulla sekä ylipäätään hengissä pysymiseen. Sosiaalitieteellisessä tarkastelussa vähemmälle jää eksistentiaalinen ja henkinen hyvinvointi sekä vastavuoroisuuden moraalinen ulottuvuus, joka liittyy elämän mielekkyyden kokemukseen, itsemääräämiseen sekä valintojen tekemiseen: Löytääkö nuori syyn elää tai ylipäätään välittää itsestään? Miten hän oppii kantamaan itsestään vastuuta ja tekemään omaa hyvinvointiaan tukevia ratkaisuja? Onko hänellä todellisia vaihtoehtoja tehdä valintoja oman elämänsä suhteen?
Taulukko 1. Holistinen hyvinvointi (muokattu Törrönen 2018b pohjalta).
Nuoren hyvinvointi ei synny yksilöllisesti, vaan sillä on yhteisöllinen luonne. Se syntyy nuoren aiempien kokemusten pohjalta, vertaissuhteissa ja aikuisten hoivassa. Jokaiselle nuorelle on tärkeää, että hänen sukupuolensa, seksuaalinen suuntautumisensa, etninen taustansa, yhteiskuntaluokkansa ja ikänsä hyväksytään. Aikuisten tehtävä on tukea nuoria heidän aikuistumisessaan ja auttaa uskomaan siihen, että tulevaisuus kantaa. Nuorille on liian raskasta, jos he tuntevat olevansa maailmassa yksin ilman aikuisten tukea ja hyväksyntää.
Nuorten sijaishuollon yhteisöt ovat usein monimutkaisempia kuin biologisen perheensä kanssa elävillä nuorilla, vaikka samat mekanismit voidaan nähdä kumpienkin nuorten yhteisöissä. Sijaishuollon yhteisöihin kuuluvat nuoret, muut yhteisön sisä- ja ulkopuoliset jäsenet sekä myös järjestelmät, joilla ohjataan ja valvotaan yhteisöjen toimintaa. John Pinkerton (2011) katsookin, että sijaishuoltoon ja sieltä lähtemiseen tarvitaan kokonaisvaltaista ymmärrystä, joka koskettaa ’koko persoonaa’ ja myös ’koko järjestelmää’. Sosiaalitieteellisessä kirjallisuudessa kuvataan yleensä rakenteiden alistavan vaikeissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Mitä rakenteilla silloin tarkoitetaan, ei vallitse yksimielisyyttä. Yleensä rakenteet tai järjestelmät kuvaavat ihmisten välisiä valtasuhteita. Tavallisesti tällöin erotetaan ja asetetaan vastakkain alistajat ja alistetut. Vastakkainasettelu ei avaa niitä asioita, jotka yhdistävät ihmisiä, eikä kerro, että ihmiset voivat toimia myös yhteistoiminnallisesti tai ylittää omia tarpeitaan, esimerkiksi lastenkodin työntekijät voivat ajatella kodissa olevien lasten parasta. Toisaalta lastensuojelulaitosten tai sijaisperheiden käytäntöihin voi kuulua myös alistavia tai epäkunnioittavia piirteitä.
Rakenteet eivät ole vain instituutioita vaan myös vakiintuneita käytäntöjä, joita vahvimmin ylläpitävät vallassa olevat ryhmät mutta joita voivat tukea myös muut ryhmät. Ensisijaisia rakenteita ovat esimerkiksi patriarkalismi, rasismi, kapitalismi ja heteroseksuaalisuus. Toissijaisia rakenteita ovat perhe, yhteisö ja sen hallinta viestinnän, koulutuksen ja asiantuntijoiden avulla. Nämä koskettavat jokaista ihmistä, niin lastensuojelun työntekijöitä kuin asiakkaita, ja heidän asennettaan näihin rakenteisiin. Ne eivät kerro vain joidenkin etäisten tai ’muiden’ ihmisten toiminnasta vaan myös omasta toiminnasta, jolla joko vahvistetaan tai heikennetään yhteisön sosiaalista järjestystä. Noudattamalla vakiintuneita käytäntöjä tai uskomuksia voidaan samalla tukea kuin huomaamattaan myös alistavia käytäntöjä.
Näin ymmärrettynä rakenteet paljastavat ihmisyhteisöjen erityispiirteen: ihmiset ovat yleensä mieluummin vastavuoroisia sellaisten ihmisten kanssa, jotka kuuluvat heidän yhteisöönsä ja jotka ovat samanmielisiä. He voivat hylkiä ja suhtautua aggressiivisesti niihin, joihin he eivät luota tai jotka eivät jaa heidän näkemyksiään. Tällainen jako voi syntyä esimerkiksi sijaishuollon laitoksen sisäpuolisiin ja ulkopuolisiin ihmisiin, mutta joissakin tilanteissa myös hoitohenkilökunnan ja lasten ja nuorten keskinäisiin suhteisiin. Ajassa jatkuvasti vaihtelevat ja moninaiset vastavuoroiset liittoutumiset ohjaavat, hyvässä ja pahassa, yhteisöjä ja jopa maailmaa. Liittoutumiset voivat hyödyntää vastavuoroisuuden velvoittavuutta mutta myös uhata rangaistuksilla niitä, jotka eivät suostu liittolaisuuteen ja sen ehtoihin. Niinpä vastavuoroisuus ei tuota kaikissa tilanteissa hyvinvointia kaikille ihmisille. Se tuottaa hyvinvointia erityisesti niille, jotka kuuluvat yhteisöön ja keskinäisen avun piiriin, ja erottaa joukostaan ne, jotka eivät siihen kuulu.
Miten vastavuoroisuus ja holistinen hyvinvointi ovat yhteydessä sijaishuoltoon ja rajoitustoimenpiteisiin? Edellä ollut keskustelu nostaa esiin paljon kysymyksiä: Miten sijaishuollossa olevat tai olleet nuoret nähdään osana yhteiskuntaa ja sen yhteisöä? Miten heidän yhteiskunnallinen statuksensa nähdään? Miten heidän hyvinvointiaan tulkitaan? Nähdäänkö se holistisesti? Miten nähdään heidän pitkäaikaisten sosiaalisten suhteidensa merkitys? Millainen on heidän eksistentiaalinen hyvinvointinsa? Kuullaanko heitä, ja mitkä ovat heidän mahdollisuutensa vaikuttaa omaan elämäänsä?
Useimmiten tutkimukset yhdistävät sijaishuollossa olleet tai sieltä itsenäistyneet nuoret sukuihin, joiden elämä on ollut kovaa ja sisältänyt esimerkiksi köyhyyttä, päihteiden väärinkäyttöä, kaltoinkohtelua, hoidon laiminlyöntiä ja mielenterveydellisiä vaikeuksia. Perheen köyhyyden on havaittu korreloivan mielenterveydellisten vaikeuksien, päihteiden väärinkäytön, kasvaneen itsemurhariskin, kielteisen kehonkuvan ja alhaisen itsetunnon kanssa. Nämä voivat näyttäytyä yksilöllisinä ongelmina, jolloin huomaamatta jäävät rakenteelliset ongelmat, jotka ovat voineet jatkua kauan ja viedä ihmisten voimat. Ihmisten ongelmat eivät kerro siitä, miten he ovat saattaneet saada jo syntymässään sellaisen yhteiskunnallisen aseman, etteivät he saa lähiyhteisönsä, naapurustonsa tai yhteiskunnan hyväksyntää olemassaololleen eivätkä pääse osallisiksi yhteisön vastavuoroisuuden sosiaalisesta, taloudellisesta tai sivistyksellisestä piiristä. Toisaalta he voivat myös kuulua yhteisöön, joka ei arvosta esimerkiksi koulutuksen merkitystä tai vallalla olevia kulttuurisia taikka normatiivisia oletuksia perheen elämänkulusta. He tavallaan haluavat itse erottautua normatiivisten odotusten piiristä. Suomessa on lähes unohdettu yhteiskuntaluokkakeskustelu, mutta lastensuojelun ja sijaishuollon kysymyksissä siltä ei voi välttyä. Mille asioille olemme tällä hetkellä sokeita? Joutuvatko työväenluokkaisten tai pienituloisten perheiden lapset helpommin lastensuojelujärjestelmän piiriin? Monet tutkimukset vahvistat, että sijoitettujen lasten ja nuorten perheillä on taloudellisia ja terveydellisiä hyvinvoinnin vajeita. Miten etninen tausta vaikuttaa niin sanotun normaalin elämän tulkintaan? Saavatko vanhemmat riittävästi tukea vanhemmuuteensa?
Vaikeissa elämäntilanteissa, joita syventävät esimerkiksi vakavat päihdeongelmat ja mielenterveydelliset vaikeudet, ihmiset eivät käyttäydy aina hyvin toisiaan kohtaan. Nuorten vanhemmat voivat olla tällaisissa tilanteissa väsyneitä, eikä heidän energiansa välttämättä riitä nuorten kaikkien tarpeiden huomioimiseen. Näissä tilanteissa nuoret voivat tuntea jäävänsä vanhempien tai muiden aikuisten avun ja tuen ulkopuolelle. Lisäksi nuorten mielenterveydelliset tai päihdevaikeudet voivat tehdä heistä piittaamattomia yhteisön säännöistä, ja he voivat uhata myös muiden henkeä, jolloin on ymmärrettävää suojella nuoria rajoituksin. Nuoret voivat olla myös muiden hyväksikäytön kohteena eivätkä itse osaa suojella itseään. Myös tällöin aikuisten velvollisuutena on suojella heitä.
Sijaishuollossa olevien nuorten elämäntilanteet ovat erilaisia, ja he myös kokevat sijaishuollon eri tavoin. On niitä nuoria, jotka kokevat sijaishuollon pelastaneen heidät ja ovat kiitollisia lähellään oleville aikuisille. Toisessa ääripäässä joidenkin nuorten mielestä sijaishuolto on pilannut heidän elämänsä, eivätkä he näe tulevaisuuttaan valoisana. Kaikki sijaishuollossa olevat nuoret eivät ole addiktoituneita eivätkä tarvitse päihdehuoltoa, kun taas päihteistä riippuvaiset nuoret tarvitsevat päihdehuollon palveluja ja myös tiukempia sääntöjä erityisesti päihdehoidon alussa. Rajoitustoimenpiteitä tarvitaan näissä tilanteissa eri tavoin kuin silloin, kun nuori tunnistaa omat rajansa. Rajat ovat myös välittämistä. Eräs huumeiden käytöstä toipuva nuori kertoi, että hän ymmärsi vasta myöhemmin: ”Välittäminen ei ole sitä, että saa tehdä kaikkea.”
Emme voi ummistaa silmiämme lasten, nuorten ja vanhempien vaikeuksilta. Holistinen hyvinvoinnin tarkastelu paljastaa, kuinka tasa-arvoisia tai yhdenvertaisia ihmiset ovat suhteessa toisiinsa ja millaisia vaikeuksia he kohtaavat arjessaan: esimerkiksi onko heillä ruokaa ja suojaa, huolta pitäviä ihmissuhteita ja tunnetta siitä, että he voivat ainakin jollakin tasolla vaikuttaa omaan elämäänsä. Nämä kaikki vaikuttavat siihen, miten ihmiset kokevat hyvinvointinsa ja maailmassa olemisensa. Hyvinvoinnin tarkastelu tästä näkökulmasta jatkaa Bourdieun (1990) ajatusta siitä, ettei ihminen voi valita sosiaalista statustaan, oikeuksiaan tai vapautta toimia, koska yhteiskunnassa on jatkuva kilpailu resursseista. Köyhyys, syrjäytyminen ja masennus vähentävät mahdollisuuksia vastavuoroisiin suhteisiin, jotka tukevat holistista hyvinvointia. Köyhyys, syrjäytyminen ja masennus vaikuttavat myös siihen, kuka tietyssä kulttuurissa voi osallistua, mitä priorisoidaan ja mikä on sallittua tai arvostettua. Vaikka sijaishuolto kohentaa monen nuoren hyvinvointia, jatkuu joidenkin kaltoinkohtelu myös sijaishuollossa. Sen tähden on tärkeää tarkastella myös sijaishuollon vakiintuneita käytänteitä ja työntekijöiden työn pohjalla vaikuttavaa ihmiskäsitystä.
Sosiaalisten suhteiden vakaus ja jatkuvuus
Tutkimusprojektissa Reciprocal Encounters – Young Adults Leaving Care tutkittiin sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten hyvinvointia Englannissa ja Suomessa vuosina 2016–2018. Tutkimus oli Anglia Ruskin Universityn ja Helsingin yliopiston sekä Essexin Children in Care Councilin yhteistutkimus. Se rahoitettiin Euroopan unionin Horizon 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta. Tutkimus on monin tavoin samankaltainen aiemmin tehdyn jälkihuollon tutkimuksen kanssa: se keskittyy nuorten itsenäistymisvaiheen kokemuksiin, sosiaalisiin verkostoihin, sosiaaliseen tukeen, koulutukseen ja työllistymiseen. Sen sijaan tutkimus eroaa aiemmasta tutkimuksesta siten, että se on tehty yhteistutkimuksena sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten kanssa kahdessa eri maassa. Tutkimus analysoi nuorten holistista hyvinvointia sekä emootioita vertaishaastattelujen ja yhteisanalyysin avulla nuorten omasta näkökulmasta. Nuorten vertaishaastatteluihin osallistui yhteensä 74 18–32-vuotiasta nuorta Suomesta ja Englannista. Tutkimustiimiin kuului 16:n sijaishuollosta itsenäistyneen nuoren lisäksi kuusi nuorten kanssa työtä tekevää työntekijää ja kuusi yliopistotutkijaa.
Tutkimukseen haastatelluilla nuorilla oli vaihtelevia sijaishuollon kokemuksia, ja myös heidän näkemyksensä niistä jakautuivat. Nuorten kuvaukset olivat kuitenkin hämmästyttävän samankaltaisia molemmissa maissa. Haastatelluista nuorista 60 prosenttia kertoi voivansa hyvin monin eri tavoin, 30 prosenttia kohtuullisesti ja 10 prosenttia huonosti. Osa nuorista kertoi voivansa hyvin traumaattisista kokemuksistaan huolimatta. He olivat kiitollisia siitä, että olivat elossa, ja niistä mahdollisuuksista, joita olivat saaneet. Osa tunsi saavansa hyvin tukea joko vertaisiltaan tai parisuhteesta. Osa nuorista oli katkeria sukunsa jäsenille ja lastensuojelun sekä sijaishuollon työntekijöille, joita he olivat kohdanneet, ja tunsivat tulleensa kaltoin kohdelluiksi. He vaikuttivat yksinäisiltä ja olevan vailla aikuisten tukea. Nuorten vastaukset vahvistavat sitä, että sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten sosiaalinen hyvinvointi, taloudelliset resurssit ja olemassaolon merkityksen kokemukset ovat toisiinsa kietoutuneita. Tutkimukseen osallistuneilla nuorilla oli jonkinlainen asunto ja ainakin hiukan rahaa elämiseen, mitä voidaan pitää olennaisina arjen tarpeina. Nuorten elämän epävakauteen sijaishuollossa ja sen jälkeen vaikuttivat useat eri syyt, jotka liittyivät sijaishuollon ja jälkihuollon käytänteisiin, työntekijöiden työkuormaan ja sijaishuollon negatiiviseen julkisuuskuvaan.
Tutkimuksen päätulokset kertovat siitä, että nuorten sijaishuollosta itsenäistymistä tukevat parhaiten turvalliset kiintymyssuhteet, jotka antavat nuorille vakauden tunnetta, itsetuntoa ja osallisuuden kokemuksia. Nämä suhteet sallivat nuorten emotionaalisen kiintymyksen. Osallisuuden tunnetta on tutkittu aiemmin esimerkiksi kiintymyssuhde- tai identiteettiteorioiden avulla, jotka kuvaavat hyvin muutosvaihetta sijaishuollosta itsenäiseen elämään. Turvallinen kiintymys viittaa yksilön kykyyn etsiä lohdutusta itselleen merkitykselliseltä henkilöltä stressitilanteessa ja myös kyvystä solmia kuin uusia vanhempisuhteita. Vastavuoroiset suhteet kertovat ihmisten keskinäisestä riippuvuudesta, joka voi myönteisesti kehittyessään tuntua yhteenkuuluvuuden tunteena, välittämisenä ja jopa rakkautena. Keskinäinen riippuvuus voi tuntua toveruudelta tai ystävyydeltä sekä herättää myötätunnon ja solidaarisuuden tunteita. Se auttaa ihmisiä käyttäytymään toisia kohtaan hyvin ja lisää yhteisöllisesti koettua hyvinvointia.
Tutkimukseen osallistuneet suomalaiset ja englantilaiset nuoret korostivat erityisesti vakaita sekä jatkuvia sosiaalisia suhteita, jotka luovat heille tunteen, etteivät he ole yksin maailmassa. Nuoret kaipaavat yhteyttä ihmiseen, joka ei ainoastaan kertoisi heille, miten käyttäytyä, vaan jolle he olisivat merkityksellisiä ja jonka kanssa he tuntisivat tulevansa kuulluiksi ja arvostetuiksi sellaisina kuin ovat. Myös kansainvälinen tutkimus korostaa kuulumisen (belonging) ja sosiaalisen kiinnittyneisyyden (social connectedness) tunteiden keskeistä merkitystä nuorten sijaishuollosta itsenäistymiselle. Kuulumisen ja sosiaalisen kiinnittyneisyyden tunteet ovat keskeisiä nuorten onnistuneelle siirtymävaiheelle sijaishuollosta itsenäiseen elämään. Ne syntyvät turvallisten ihmissuhteiden, vakauden ja omanarvontunnon pohjalta.
Nuorten vastaukset painottavat sosiaalisten suhteiden merkitystä heidän hyvinvoinnilleen. Tämä voi kertoa siitä, että sijaishuollosta itsenäistyneiden nuorten toiveet ovat samankaltaisia kuin keiden tahansa nuorten. Esimerkiksi Woodman ja McArthur (2018) ovat omassa nuoria koskevassa tutkimuksessaan havainneet, että nuorilla on tarve olla osa perhe-elämää sekä sukua ja että he pitävät ennen nuoruutta solmittuja ihmissuhteita tärkeinä ja toivovat niiden mukana pysymistä aikuisuuteen saakka. Woodmanin ja McArthurin tutkimuksen nuoret toivoivat, että heillä olisi solmittuja sukuyhteyksiä ja ne säilyisivät läpi nuoruuden.
Sijaishuollossa olleiden nuorten perhe- ja sukulaissuhteet eivät aina kestä läpi nuoruuden. Perhe- ja sukulaissuhteisiin liittyvät vaikeudet voivat rikkoa välejä, ja myös sijoitus voi muuttaa suhteita niin, että niitä on vaikea enää korjata jälkeenpäin. Myös lastensuojelun käytännöt ja resursointi vaikuttavat osaltaan siihen, ettei lasten ja nuorten toiveisiin vakaista ja jatkuvista ihmissuhteista pystytä aina vastaamaan. Nuoren sijoituspaikka saattaa esimerkiksi sijaita etäällä suvusta tai muista tärkeistä ihmisistä taikka vaihtua usein niin, ettei nuori ehdi kiintyä keneenkään. Gibb ja Edwards (2017, 12) ovat havainneet, että sijaishuoltopaikkojen vaihtuvuuden on mainittu toistuvasti luovan epävakautta nuorten elämään. Myös Lee ja Berrick (2014) toteavat, että monet nuoret muuttavat useasti eri koteihin ja joutuvat tottumaan useisiin eri hoitajiin. Heillä ei ole mahdollisuutta kasvaa ja kehittyä turvallisessa sekä vakaassa ympäristössä.
Sijaishuollossa oleva nuori tarvitsee rajojen sekä sääntöjen lisäksi muiden tukea ja hyväksyntää. Kun nuoren sosiaalisia suhteita rajoitetaan, sen tulee tapahtua nuoren suojelemiseksi. Mahdollisesti nuori ymmärtää rajoitusten merkitysten vasta myöhemmin elämässään. Rajoittamistoimenpiteissä pitäisi kuitenkin varoa sitä, etteivät ne katkaise nuoren kaikkia ihmissuhteita, ja sitä, ettei nuori jää sijaishuollon jälkeen täysin ilman sosiaalisia suhteita. Olennaista on, etteivät rajoitustoimenpiteet ole mielivaltaisia vaan perustuvat yhteisesti sovittuihin toimintatapoihin ja aikarajoihin, jotka ovat sijaishuollossa olevan nuoren ja häntä lähellä olevien aikuisten tiedossa. Ihannetilanteessa toimintatavat ovat myös sekä nuorten, työntekijöiden että nuorten huoltajien hyväksymiä. Näiden lisäksi sijaishuollossa on tärkeää nuorten aito kohtaaminen, joka kunnioittaa heidän oikeuksiaan ja ihmisarvoaan. Sijaishuollossa olevan nuoren ja hänestä huolehtivien aikuisten välinen kunnioittava suhde onkin erityisen tärkeä sen kannalta, miten nuori kokee maailmassa olonsa. Myös syvässä päihtymyksen tilassa oleva ihminen ymmärtää, miten häntä kohdellaan.
Lopuksi
Sijaishuollon rajoitustoimenpiteet eivät ole vain juridis-hallinnollista työtä vaan myös osa aikuisten ja nuorten välistä vuorovaikutusta. Nuorten oman toiminnan säätely kehittyy vastavuoroisissa suhteissa, ja rajat sisäistyvät ajan kuluessa itselle tärkeiden ihmisten kanssa. Jokainen nuori, kuten muutkin ihmiset, tarvitsee kokemusta siitä, että hän voi tuntea itsensä yhteiskunnallisesti hyväksytyksi perhetaustastaan tai sijaishuollon kokemuksestaan huolimatta. Holistisen hyvinvoinnin näkökulmasta olisi tärkeää, että nuorilla olisi itsenäistymisvaiheessa joko opiskelupaikka, työtä tai muuta merkityksellistä tekemistä, joka tukee heidän taloudellista toimeentuloaan ja psykososiaalista kehittymistään.
Sijoituksen jälkeenkin nuori toivoo itsellään olevan merkityksellisiä ihmisiä. Sijoitetun nuoren oikeus on olla hyväksytty ja rakastettu. Kuten rakkaus voi olla jaettua esimerkiksi pari-, vanhempi- ja ystävyyssuhteiden kesken, myös vanhemmuutta, sisaruutta ja veljeyttä voi kokea paitsi biologisen suvun myös muiden itselle merkityksellisten ihmisten kanssa. Myös nämä ihmissuhteet voivat olla vakaita ja jatkuvia. Merkitykselliset ihmiset voivat olla sukulaisia tai ystäviä mutta myös ammattilaisia. Vanhemmat ovat useimmiten edelleen tärkeitä nuorelle, vaikka nuori olisi sijaishuollossa tai sieltä itsenäistynyt. Sen tähden myös vanhempien hyvinvointi on tärkeää. Kuten Kahn ja Antonucci (1980) katsovat, elämässä on tärkeää, että voi tuntea olevansa jollekin merkityksellinen ja saavansa tältä henkilöltä sosiaalista tukea. Lastensuojelussa asiakkaina olevilla nuorilla on lupa positiivisiin, lämpöisiin sekä tukeviin perhe- ja vertaissuhteisiin, jotka palvelevat kunkin henkilökohtaista muutosta ja oman paikan löytämistä, parantavat itsetuntoa sekä vähentävät syrjäytymisriskiä.
Sosiaalityön ja yhteiskuntapolitiikan tehtävänä on vahvistaa yhteiskunnassa ihmisten holistista hyvinvointia ja vastavuoroisia suhteita niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisella tasolla. Henkilökohtaisella tasolla jokainen kansalainen voi itse olla sensitiivisempi omalle toiminnalleen ja toimia siten, ettei anna tilaa epätasa-arvolle, syrjinnälle tai kiusaamiselle. Yhdenvertaisuuden tavoittelua ei kuitenkaan voi jättää vain yksilöiden harteille, koska yhteisöjen ja ryhmien sisällä on vastavuoroisia liittoumia ja keskinäistä avunantoa, jotka eivät välttämättä ylitä niiden rajoja. Jos ihmisillä on mahdollisuus tavoittaa holistista hyvinvointia ja siten saada yhteiskunnallista hyväksyntää, vähenee lastensuojelun tarve. Koska lastensuojelua on myös kritisoitu siitä, että se on yksi keino hallita köyhiä ihmisiä, tarvitaan yhteiskunnassa myös yhteiskuntapoliittisia toimia köyhyyden ja syrjäytymisen poistamiseen; siihen lastensuojelu ei kykene yksinään.
Yhteiskunnallisella tasolla sosiaalityön ja yhteiskuntapolitiikan tulisi toteuttaa hyvinvointivaltion solidaarisuuden, yhdenvertaisuuden ja työllistymisen periaatteita. Lastensuojelun tehtävänä on osoittaa yhteiskunnallista solidaarisuutta lapsille, nuorille ja heidän vanhemmilleen sekä ylittää yhteisöissä mahdollisesti vallitsevat ennakkoluulot. Sen tehtävänä on ymmärtää, että perheiden kulttuurinen tausta, kuten uskonto, koulutus ja perhetausta, voivat olla yhteydessä vaikeisiin elämäntilanteisiin ja siihen, miten heihin suhtaudutaan yhteisössä. Sosiaalityön ja lastensuojelun tulevaisuuden toimintatapoihin toivottavasti kuuluu entistä enemmän perheiden tukeminen esimerkiksi systeemisen perhekuntoutuksen avulla. Silloin lasta ei irroteta erilleen itselleen tärkeistä ihmissuhteista, vaan hänen lähiyhteisöään autetaan toimimaan rakentavammin ja toisiaan tukevammin. Perhettä autetaan myös heidän aineellisissa vaikeuksissaan.
Jos lastensuojelussa voidaan panostaa ehkäisevään lastensuojeluun ja parantaa perheiden sosiaalista, aineellista ja eksistentiaalista hyvinvointia, voidaan sijoituksia ehkäistä. Jos taas sijoitetuilla nuorilla on mahdollisuus pysyä mahdollisimman pitkään samassa sijoituspaikassa ja saada siellä itselleen merkityksellisiä sekä rakastavia ihmissuhteita, kiintyä näihin ihmisiin sekä ylläpitää edelleen yhteyksiä sukuunsa tai muihin tärkeisiin ihmisiin, on todennäköisesti mahdollista vastata nuorten toiveisiin vakaista ja pitkäaikaisista itselle merkityksellisistä ihmissuhteista.